keskiviikko 11. joulukuuta 2013

Vanhan ja uuden opettelua opettelua

Rankavammaisen ratsastus on ollut tosiaan perä edellä puuhun kiipeämistä jo pidemmän aikaa ja haikeana olen muistellut aikoja jolloin istuminen ja ylipäätään ratsastaminen oli paljon helpompaa. Ei sillä että se olisi joskus täydellisen helppoa ja sujuvaa ollut mutta edes vähän mukavampaa. Edellisestä niin sanotusta tavoitteellisesta ratsastuksen aikakaudesta on vierähtänyt paljon aikaa ja tässä välissä olemmekin parannelleet joko tapaturma-alttiin ratsun vammoja sekä sittemmin rankavammaisen ratsastajan vammoja.

Nyt takana on kaksi valmennustuntia ja täytyy sanoa että mukavampi on lopettaa ratsastus hymyyn kuin itkuun. Itse pidän tärkeänä sitä että kykenee hahmottamaan omat vikansa. Hevonen kun on ratsastajansa peilikuva ja ratsuaan on turha syytellä jos itse ei kykene asioita sille selkeästi kertomaan. Vaikka valmennuksia on takana vasta kaksi niin niistä saatu apu ja ohjeistus on korvaamatonta. Jo pientenkin istuntamuutosten saattelemana hevonen on alkanut liikkua rentona ja tyytyväisenä. Itsellä olo on aivan kädetön kun yhtäkkiä pitäisi oppia hahmottamaan kroppansa aivan eri tasolla. Nyt kun istunnan ongelmia on päästy avaamaan kohta kohdalta niin myös omien vinouksien ja muiden ongelmien hahmottaminen on helpottunut. Niiden korjaaminen onkin sitten ihan eri juttu. Asiaa helpottaa huomattavasti se, että opettaja osaa konkreettisesti ja selkeästi tuoda ongelmat ja niiden korjaamisen esille.

Oman kropan hahmottaminen on vaikeata. Alkuun minusta tuntui että vasen puoli on se huonompi mutta jostain syystä se on osoittautunut ilmeisen vääräksi arvioksi. Molemmissa puolissa tosin on kyllä sanottavaa. Nyt kun asioita on alkanut havainnoimaan eri tavalla niin oikea puoli onkin ehkä se haasteellisempi. Istuinluiden tasapainottaminen balanssiin on tuntunut vaikealta ja itse en ole osannut tiedostaa mitä teen väärin. Olen koko ajan yrittänyt korjata istuntaa kyllä oikealle mutta varsin väärin keinoin. Olen siirtänyt itseäni voimalla oikealle ja miettinyt että valuuko satula koko ajan vasemmalle. No ei valu. Ongelmana on se oma oikea jalka. Vasenkin jalka on liidellyt omia menojaan mutta en edes itse ole huomannut että oikea se vasta nouseekin kantapäästä taivaita kohti (onnesta ei sentään selän yli....jotkut tietää mitä tämä tarkoittaa ;) buah ha haa...). Paino on siis ollutkin koko ajan enemmän vasemmalla. Ylös sojottava kantapää yhdistettynä ulkokierrossa olevien varpaiden  ja polven kanssa onkin painanut oikeata istuinluuta sisälle päin ja näin ollen aiheuttanut juuri sen mitä olen ihmetellyt, eli miksi hevonen punkee koko ajan vasemmalle. Eihän reppanalla muuta vaihtoehtoa ole ollut kun on hakeutunut keskelle painoani. Ilmeisesti pitkään vaivannut oikeaan kierrokseen väärän laukan nostaminen on peräisin tästä istuntavirheestä.

Yksi pahimmista ongelmistani sijaitsee korvien välissä. Pitäisi malttaa tehdä rauhassa ja hyväksyä se, että "uuden" opetteluun pitää nyt oikeasti käyttää aikaa ja paljon. Kiire ei ole!!! Itsekriittisyys kun tuntuu olevan niin mukavaa puuhaa ja välillä tekisi mieli piestä itseään siitä kun ei osaa tehdä asioita oikealla tavalla HETI! Tässä vahvasti painaa myös se, että henkisesti joutuu kokemaan tietynlaista riittämättömyyden ja epäonnistumisen tunnetta selän jatkuvan kipuilun vuoksi. Pitäisi kuitenkin olla onnellinen kaikesta siitä mitä itse pystyy fyysisesti tekemään. Ympärillä kun näkee ihmisiä jotka elävät paljon suurempien fyysisten haasteiden kanssa. Näitä asioita tulee pohdittua paljon ja vaikka ne niin sanotusti järjellä ymmärtää niin aina sitä vaan jaksaa takertua siihen omaan "riittämättömyyteen" ja oman navan tuijotukseen.

Aiemmin kirjoitin että noin kaksi kymmenestä ratsastuskerrasta onnistuu. Nyt takana on monta onnistunutta ratsastusta edelliseen verrattuna. Olen yrittänyt opetella miltä tuntuu istua oikealla tavalla. Tuntuuko molemmat istuinluut samalta? Onko molemmat reidet yhtä tiiviisti satulassa? Liikkuuko hevonen vinossa? Miksi suuntaa vaihtaessa puolierot vahvistuu? Sojottaako varpaat ja polvi oikeaan suuntaan? Kevennänkö oikein?... ja sitä rataa. Toki mukaan mahtuu niitäkin kun on taas ollut pakko niellä se fakta että tänään se ei vaan suju. Tätä se tämän selän kanssa tulee varmasti aina olemaan mutta sen kanssa täytyy oppia elämään. Vaikka "epäonnistuminen" ketuttaa niin olen yrittänyt ajatella, että seuraavalla kerralla sitten onnistun ehkä paremmin. Ja nyt ei epäonnistumisen kohdalla todellakaan puhuta mistään sarjavaihtojen rikoista vaan ihan siitä että pystynkö edes istumaan satulassa ylipäätään. Eilen olin aivan ruoto poikki työpäivän päätteeksi ja en pystynyt edes käynnissä istumaan kivutta. Tänään eilisestä viisastuneena viritin ensin loimen tallikämpän lattialle ja tein nopean jumpan/venyttelyn ennen ratsastusta ja paremminhan se ratsastus sujui kuin eilen.

Suurin motivaation lähteeni tällä hetkellä on hevonen. Kaiken onnellisin olen siitä, että se pystyy pitkälti jo kulkemaan rentona tyytyväisesti pärskien kun olen saanut istuntaani sitä vähemmän häiritseväksi. Vessu on äärettömän herkkä ja se ahdistuu hyvin helpolla minun virheistäni. Nyt vaan pitää malttaa oman tekemisen kanssa ja panostaa perusasioihin ja siitä hiljalleen kasvattaa vaikeusastetta. Kyllä tässä jo muutama kiintopiste mielessä häämöttää ratsastamisen suhteen mutta ollaan niistä vielä vaiti ;) Katsotaan mitä tulevaisuus tuo vai tuoko se mitään.

Ystävyyden alkutaipaleella

Ja niin ne ratsastajan jalat on könöttänyt takana jo vuonna 2011.

Jos ratsastaja on yli-innokas niin ei ratsu kauas puusta putoa. Tyylinäyte RAVIpuomeilta :)

Rakkauksista suurin <3



torstai 5. joulukuuta 2013

Talvi ja sen tuomat haasteet kengityksen suhteen

Vessun kengättömyys etusten osalta siis loppui syksyllä kun oikea etukavio lähti pahasti halkeamaan varpaalta. Kengittäjän kanssa tultiin siihen tulokseen että laitetaan edestä kenkään ja sillä selvä. Toisekseen etusia oli muutoinkin hankala kengättä pitää kun hevonen tekee mitä ilmeisemmin sivutöikseen maansiirto- ja kaivinkonehommia  kun katseli koko varpaan leveydeltä nysäksi viilattua kaviota. Kengitys sujui pitkän tauon jälkeen erittäin mallikkaasti. Ainahan näin ei ole ollut ja suurin syy on ollut se että hevosella kemiat ei kengittäjän kanssa ole pelanneet. Nykyinen kengittäjämme on aivan huippu rauhallinen ja hevonen on hänen kanssaan hyvin asiallinen ja helppo laittaa.

Ensimmäisen kengitysvälin aikana huomasi miten paljon jalan liikerataa muuttaa lyhyt ja epätasapainossa oleva kavio. Vessulla on aina kengät kuluneet edestä enemmän kuin takaa mutta nyt jalka tuli sen verran hassussa kulmassa alas että kenkäkin kului varpaalta puhki. Kengitysväli pidettiin tarkoituksella suhteellisen pitkänä eli 9 viikkoa sinniteltiin samoilla kengillä. Kavio tuona aikana kasvoikin nopeasti ja toisen kengityksen aikana oli jo reilusti ainesta mitä vuolla.

Oikeassa etukaviossa ollut halkeama paljastuikin todella syväksi. Vieläkään ei saatu kaikkea vuoltua pois. Oli pakko ottaa ihan kuvia millainen se on ollut. Muutama kengitysväli varmaankin vielä menee, jotta huono osa kasvaa kokonaan pois.

Halkeama kaviossa on ylettynyt hyvin syvälle.

Ehjän kavion pintaa.
Ja sitten se meikäläisen mieltä eniten painava asia kengässä olevan hevosen kanssa on ne surullisen kuuluisat hokkivammat talviaikaan. Päädyimme alkuun laittamaan normaalia matalamman hokin talvikenkään ja sovimme että vaihdan sitten lumen tultua sille vähän pidemmät tilalle. Nyt lunta on sen verran että tänään kentällä ratsastaessani huomasin että on aika laittaa järeämpää kalustoa alle. Kaikki jäsenet ristissä toivon että se nyt maltaa olla niiden kanssa riehumatta.

Takakavioden kohdalta käytiin taas keskustelua että mitä niiden kanssa tehdään. Laitetaanko kenkään vai ei. Pohdin tätä asiaa joka kengitys kerran lähestyessä. Ja taas päädyttiin siihen, että jos niin sanotusti kahdesta pahasta täytyy valita pienempi paha niin jätetään kengättä. Suhailee tarhassa taas välillä siihen malliin että saa nyt ainakin hetken vielä olla nakuna. Ja jos se tilanne tulee että kengät on laitettava niin sitten viritellään sinne vähän erilaista hokkia kuin normaalisti. Takakaviot ovat muutoin hyvät mutta tarhan pohjan vaihtuessa nurmipohjasta karkeaan hiekkaan se tietenkin tarkoittaa sitä että kavio kuluu todella paljon. Nyt kuitenkin lumen tultua kavio pääsee taas kasvamaan enemmän.

Sen kummempia ajattelematta en edes miettinyt tilsakumien laittoa talvikenkiä laitettaessa ja eihän niitä siellä nyt sitten ole. Olikohan peräti heti samalla viikolla kun se lumi sitten sieltä maahan sateli. Meillä on hyvin hienoa hiekkaa kentällä ja se on lumen kanssa sekoittuessaan sitten todella hyvin paakkuntuvaa. Saaran ensimmäinen meille pitämä valmennus oli tilsojen kannalta yhtä helvettiä. En edes jaksanut enää laskea miten monta kertaa tunnin aikana jouduin tulemaan selästä alas ja hakkaamaan tilsat irti. Sai täti ainakin treeniä :) Onnesta joku viisas on keksinyt eri variaatioita tilsojen ehkäisemiseksi. Olin joskus törmännyt netissä pyöriessäni sellaisiin irtotilsakumeihin. Kukaan tutuista ei tiennyt niistä mitään ja kaikki faktat niiden toimimisesta tai toimimattomuudesta jäi nettitekstien varaan. Seuraavaan kengitykseen oli kuitenkin vielä niin monta viikkoa aikaa että aloin kyseistä tuotetta etsimään. Apu löytyikin läheltä sillä niitä oli myynnissä Hööksissä joka on aivan lähellä.

Alkuun en ollut kovin toiveikas niiden toimivuuden suhteen mutta täytyy sanoa että yllätys oli erittäin positiivinen. Kaiken lisäksi ne ovat paljon kavioystävällisemmät kuin normaalit kengän ja kavion väliin tulevat perinteiset  tilsakumit. Ja jotta asiat ei täysin helpoiksi muutu niin näiden irtokumien kanssa joutuu tekemään vähän enemmän kyllä töitä. Tuote on nimeltään PolarPad. Myynnissä yhtä kokoa josta sitten leikataan sopivan kokoiset lätkät kunkin tarpeeseen. Ainakin muovi on kestävää sillä sen leikkaaminen hyvilläkin saksilla kävi ihan työstä. Kumissa on metalliset kiinnikkeet joilla ne tulevat kärkihokkeihin kiinni. Tuotteen asennus siis vaatii kärkihokkien irroittamisen ja takaisin ruuvaamisen. Sinänsä helppo homma ja ainakin itse muutoinkin aina tasaisin väliajoin kiristelen hokkeja. Suositus näiden kanssa on että vähintään kolmen päivän välein lätkä joko otetaan irti tai sitten kavion ja kumin välinen osuus puhdistetaan kunnolla esim vesipesulla. Kengättömyyden ja sädemätäepisodien aikana kavion hoito on ollut niin aikaa vievää puuhaa että enää ei yksien kärkihokkien ruuvaaminen suuntaan tai toiseen tunnu missään. Kumit on olleet alla nyt viikon verran ja ovat kyllä osoittautuneet toimiviksi. Taidan hoitaa jatkossakin tilsattomuuden näiden avulla. Tossujen kanssahan tilsaongelmaa ei edes tule, joten meillä näitä tarvitaan vain etujaloissa.

Pala leikattu sopivan kokoiseksi ja kiinnitetty kärkihokkeihin.
Vessu testaa tuotetta.

Tilsoja ei jäänyt. Ennen näitä lätkiä samana päivänä, aiempi lenkki keskeytyi hitonmoisiin tilsoihin joilla ei pystyssä pysynyt. Näillä lunta kerääntyy pieni määrä mutta se irtoaa kavion pohjasta saman tein.

Tykkään!






sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Rikki, poikki, katki ja sitä rataa

Jos jostain saisi terveen selän, olisin enemmän kuin tyytyväinen. Parin viime vuoden ajan olen itse ollut koko ajan niin kipeä että ratsastaminen on ollut hyvin hankalaa. En ole pystynyt ratsastamaan täysipainoisesti juuri lainkaan ja meno onkin ollut pitkälti kävelyä ja keventämistä. Harjoitusravista on ollut turha uneksiakaan. Henkisesti on raskasta kun fysiikka pettää. Tällaisia asioita ei osaa ajatella ennen kuin ne osuvat omalle kohdalle.
Päivät vaihtelevat suuresti eli joskus pystyn jopa hetken istumaan kunnolla mutta sitten saattaa taas mennä viikko kausia että ranka ei taivu mihinkään suuntaan.

Edellisen hevosen kanssa en päässyt tekemään juuri mitään kun se oli koko ajan rikki. Nyt kun on sitten kunnossa oleva hevonen alla niin itse on siinä kunnossa ettei mikään onnistu. Ei mene aina nallekarkit tasan. Monesti suutuspäissäni ajattelen että lopetan koko ratsastamisen mutta aina huomaan istuvani uudelleen selässä. En minä tätä touhua oikeasti pystyisi koskaan lopettamaan.
Valmentautunut en ole pariin vuoteen ja sen kyllä huomaa. Työmaata riittää ja hammasta purren olen päättänyt että jonain päivänä saan vielä kropan toimimaan niin että pystyn ratsastamaan "oikeasti". Jatkuvat kiputilat ovat aiheuttaneet kroppaan virheasentoja, joista lantion vinoutuminen on ollut suurin haaste ratsastaessa. Lantio kun on se palikka jonka päälle koko istunta rakentuu. Jos lantio ei toimi oikealla tavalla, ei toimi mikään muukaan osa.

Nyt muuton jälkeen on taas motivaatio kasvanut ratsastuksen suhteen. Olen ratsastanut useita kertoja viikossa vaikkakin vaihtelevalla menestyksellä. Naapuritallilla järjestetään useamman kerran vuodessa harjoituskoulukilpailuja ja nyt onkin taas jotain tavoitetta ratsastuksen suhteen. Tässä vaiheessa kun taas opetellaan niin sanotusti ratsastamaan uudelleen on motivaation ylläpitäminen äärettömän tärkeätä. Nyt talvella ratsastetaan kolmen osakilpailun Dressage Winter Masters kokonaisuus. Ensimmäiset kisat on takana ja kyllä se olikin mukavaa pitkän tauon jälkeen. Edellisistä kisoista ehti jo reilu vuosi vierähtää. Ensimmäisessä osakilpailussa menimme  Harrasteluokan kouluohjelman 2009 sekä Aikuisohjelman. Ennen kisoja treenattiin peräti kolme kertaa, joten ei ihan tuo määrä ratsastusta riitä. Harrasteessa sijoituimme ensimmäisiksi jollain ihmeellä ja aikuisohjelmassa hevonen rikkoi laukalle useamman kerran ja olimme viidensiä. 

JCC:n harjoituskisojen palkintojen jaossa.

Vessu on äärimmäisen herkkä istunnalle ja karkaa alta heti jos alan jäkittämään selässä. Se kuumenee ja alkaa protestoimaan kuolaimeen purren heti kun oma kehon hallinta murenee. Nyt olen aloittanut projektin "romu ratsastaja kuntoon" ja tavoitteena on istua selässä hevosta häiritsemättä. Onnistuu tai ei mutta yrittänyttä ei laiteta. Alkaa ärsyttämään kun noin kaksi ratsastuskertaa kymmenestä ehkä jotenkin onnistuu. Loput kahdeksan yleensä päättyy äärimmäiseen ketutukseen ja joskus jopa itkuun. 

Ensimmäinen valmennustunti on nyt takana ja oli ihanaa kun löytyi opettaja joka osaa pala palalta korjata tällaisen rautakangen istuntaa. Meitä käy opettamassa Riding Fysion Saara Uusitalo. Todella hyvä ja selkeä opettaja joka osaa hommansa erittäin hyvin. Ongelmanani on ollut tuo lantion vinous ja etukumarassa kenottaminen. Tätä etukumaraa olen ihmetellyt että mistä se johtuu mutta Saara pyysi kiinnittämään huomiota vasempaan nilkkaani, joka jännittyneenä siirtä koko pohkeen taakse ja nostaa kantapään ylös. Ja kun kantapää on ylhäällä muuttuu oma painopisteeni eteen aiheuttaen etukumaran asennon. Kun jalan asento korjattiin muuttui istunta suoremmaksi. Yhden tunnin aikana sain niin hyviä oivalluksia siitä miten pystyn korjaamaan lantion asentoa. Kun lantio ja jalat saatiin toimimaan paremmin muuttui myös käden asento paremmaksi. Vasen käsi kun tuppaa työntymään olkapäätä myöden eteen. Hevonen oli myöskin mielissään ratsastajan istuntamuutoksesta ja alkoi kulkemaan tasaisesti ja tyytyväisesti pärskien mitä se ei kovin usein tee. Näitä lisää ja paljon kiitos!

Viikon päästä ratsastetaan jo toinen osakilpailu ja aina yhtä ajoissa liikeenteessä kun olen niin taas järjestin itseni tilanteeseen jossa pitää viikossa kehitellä omavalintainen helppo c/b tasoinen kür ohjelma ja opetella se vielä ratsastamaankin. Aikaa tämän valmisteluun on ollut yli kolme viikkoa. Kun ei opi niin ei opi. 

Entisen tallin kentällä vierailemassa.
Omalla kentällä ravailua. Tässä näkyy nyt se mitä jännittynyt nilkka aiheuttaa koko istunnalle.



Muutto takaisin kotikulmille

Syksyn kohokohta oli muutto lokakuun alussa takaisin "koti"kulmille Ylöjärvelle. Joihinkin paikkoihin vaan juurtuu enemmän kuin toisiin. Ihanaa kun ympärillä on taas vanhat heppailu kaverit.

Vessun uusi koti eli Mäntysalon tila sijaitsee Ylöjärven Lakialassa vain reilun kilometrin päässä vanhoista tallimaisemistamme.
Tallissa on karsinapaikat kahdeksalle hevoselle. Puoliveristen klaania edustavat Baltian ihmeet Vessu ja Vani. Kotimaan edustajia ovat suomenhevoset Tähti, Taika (tällä hetkellä vielä Ypäjällä ratsuopissa), Topi ja Valtteri. Kääpiöosastolla vaikuttavat shettistamma Martta ja sen super söpö orivarsa Martti. Joukkoon pitäisi tulla vielä pari islanninhevosrodun edustajaa lähiaikoina.

Ihanaa oli ratsastella vanhoissa maisemissa. Hevonen muisti selkeästi mistä piti kääntyä minnekin.

Vessu ja Tähti muuttivat talliin ensimmäisinä ja jostain syystä Vessu ei hyväksynyt Tähteä lainkaan alkupäivinä. Tammat laitettiin vierekkäisiin karsinoihin ensimmäisenä yönä ja rakas iso ystäväni olikin yön aikana potkimalla tuunannut  karsinansa takaseinää ja vesikupin putkea heti ensi töikseen.
Dinosaurusmylvintää kuului usemman kerran. Kaikki, jotka ovat kyseisen mylvinnän kuulleet ymmärtävät miksi se on nimetty dinosaurusmylvinnäksi :)

Seuraavana aamuna tammat menivät vierekkäisiin tarhoihin pihalle ja sielläkin Vessu oli sitä mieltä että naapuri ei ole mistään kotoisin. Ei noteerannut Tähteä muutoin kuin hyökkimällä lankoihin sitä kohti. Oli todella rauhaton ja ajatteli ilmeisesti olevansa ainoa hevonen koko tontilla. Koko aamupäivän se suhasi pitkin tarhaa todella hermostuneena ja onnettoman näköisenä. Omat hermot meinasi jo mennä riekaleiksi kun näki miten stressaantunut hevonen oli. Huoli oli tässä kohtaa aika suuri sillä Vessu ei yleensä kovin helpolla ja nopeasti kotiudu uuteen paikkaan. Kaikkien onneksi tilanne muuttui kun porukkaan liittyi kolmas hevonen eli Vani. Vessu ja Tähti rauhoittuivat molemmat kuin salaman iskusta. Muutaman päivän Vessu vielä kiukutteli Tähdelle mutta todella nopeasti ne alkoivat notkumaan vierekkäin toisiinsa tutustuen. Nykyään ovat hyviä ystäviä keskenään. Karsina järjestelyjä kuitenkin muutettiin niin että Tähti siirtyi toiselle puolelle käytävää ja Vessu sai pikkuponit naapurikseen. Martalle se edelleen joskus mylvii mutta kaikkiaan poneista on tainnut tulla sille aika tärkeitä ja karsinan hajottaminenkin on loppunut. Hellyyttävä näkyhän nuo ovat kun Martti 70cm katselee kaltereiden toisella puolella olevaa reilut 170 cm olevaa jättiä.

Uudessa kodissa 1.10.2013
Ensimmäisen aamun tarhailua.
Muutaman päivän kuluttua rauha oli maassa ja hevoset levollisen tyytyväisiä.

Lokakuu eleltiin kolmen hevosen ja kahden ponin kokoonpanolla. Ruunat muuttivat loka-marraskuun vaihteessa talliin ja nyt yhteiseloa niidenkin kanssa on jo muutamia viikkoja takana. Kun hevoset lokakuussa muuttivat, oli tallin rakennusprojekti vielä aika keskeneräinen. Nyt kaksi kuukautta myöhemmin tilat alkavat olla valmiit ja tavarat löytäneet paikkansa. Talli on erittäin toimiva kokonaisuus ja tilat ovat mahtavat. Suuri plussa lämpimälle tallikämpälle, jossa on ihanaa juoda kupillinen lämmintä ja samalla seurata ikkunasta hevosten puuhia ulkosalla.

Tyypit katselee että missä ruoka viipyy.


Topin ja Valtterin metsätarha.



lauantai 2. marraskuuta 2013

Hevosen kengät ja kavion hoito

Siinä vaiheessa kun pystyy opiskelemaan hevosen jalan anatomiaa ihan livenä hoitaessaan luuhun saakka olevia hokkikenkien aiheuttamia vammoja, alkaa miettimään eri vaihtoehtoja jolla hevosen jalat saisi pysymään ehjinä. Tarhasuojat on tietenkin yksi vaihtoehto mutta itse päädyin totaaliin kengättömyyteen.
Vaihtoehtoja tutkailtuani otin yhteyttä Vainikan Aitta nimiseen yritykseen joka on kengättömyyteen erikoistunut yritys. Heidän nettisivuiltaan sain paljon tietoa kengättömistä hevosista ja luin hevosten omistajien kokemuksia kengättömyydestä.

Tullessaan minulle, Vessu oli kengättä. Se laitettiin ensimmäisen kerran kenkään sen ollessa kuusi vuotias. Kun Vessu tuli suomeen sillä oli hyvät ja vahvat kaviot, jonka vuoksi aloinkin eri vaihtoehtoja miettiessäni kallistua vahvasti kengättömyyden puolelle.
Kengättömyys lähti käyntiin suhteellisen hyvin. Hevonen toki arkoi kavioitaan alkuun jonkin verran ennen kuin anturat vahvistuivat mutta pärjäsimme kuitenkin hyvin. Melko pian kengättömyyteen siirryttyämme ostin hevoselle kengättömille kavioille tarkoitetut bootsit.

Bootseja on saatavilla useammaltakin valmistajalta. Tunnetuimmat ehkä Cavallo ja Easycare. Meillä käytössä on Cavallon Simple Bootsit. Kätevät tohvelit joihin asensin talven liukkaita varten nastat pohjaan. Alkuun tossujen pukeminen vaati totuttelemista laittajalta mutta hevonen oli ne jalassaan kuin konkari konsanaan. Nämä tossut ovat pysyneet vauhdissa kuin vauhdissa jalassa ja lumihangessakin sai päästää menemään ihan kunnolla. Toki kuraisaan aikaan niiden huolto vei aikaa rutkasti ja monesti kirosin koko tossut maan rakoon. Niissä siis on hyvät ja huonot puolensa. Vessulla ei ole muita bootseja kuin Simplet olleet käytössä.

Upo uudet tohvelit

Liukkaita varten asensin pohjiin 10kpl nastoja/ tossu

Kengättömyys jakaa hevosihmiset moneen ryhmään. Joku ei näe muuta oikeata keinoa kuin rautakengät ja toiset taas eivät ymmärrä miten joku voi hevosensa jalkaan rautaa laittaa. Itselleni kengättömyys oli aivan uusi asia ja jouduin siihen perehtymään todella paljon siinä vaiheessa kun hevonen luopui rautakengistään.

Oma kantani on että jos hevonen pärjää ilman rautakengän tuomaa suojaa se todellakin on kaviomekanismin kannalta hyvä asia. Omani olisin halunnut pitää kokonaan ilman kenkiä mutta nyt alkusyksystä tamman toinen etukavio lähti halkemaan varpaalta siinä laajuudessa että kengittäjän kanssa päädyimme laittamaan sen edestä kenkään. Hevonen siis pärjäsi mainiosti ilman kenkiä lähes vuoden ajan. Laidunkauden lopulla tamma alkoi arkoa kavioitaan ja kavioaines muuttui halkeilevaksi. Syytä tähän en ole keksinyt. Takakaviot ovat edelleen hyvät ja niiltä osin tamma eleleekin takakaviot "nakuina" edelleen. Nyt tallinvaihdon yhteydessä tarhan pohja muuttui savesta hiekaksi ja takakaviot ovat kuluneet uudella pohjalla todella paljon. Nyt mietinnässä onkin että miten takasten kengättömyys jatkuu vai joudunko laittamaan sen takaakin takaisin kenkään.

Pyörittelen päässäni kauhukuvia talvesta ja mahdollisista hokkikenkien aiheuttamista vammoista takajaloissa. Mieli tekisi pitää se edelleen kengättömänä mutta katsotaan miten asia ratkeaa.

Vaikka kengät ja kengättömyys on aiheuttaneet molemmat osaltaan harmaita hiuksia niin täytyy sanoa että en olisi varmaan koskaan tullut pohtineeksi niin paljon kavion toimintaa ja sen hoitoa kuin mitä kengätön kavio on vaatinut. Lähes vuoden kestäneen kengättömyyden aikana seppä vuoli kaviot 2-3 kertaa ja muutoin hoidin ne itse. Opettelin raspin ja vuolupuukon käytön ja kengätöntä kaviota todellakin täytyy hoitaa. Raspi kädessä huomasin olevani useamman kerran viikossa ja siitä tuli luonnollinen rutiini. Oman hevosen kaviot tulevat todella tutuiksi ja niihin alkaa kiinnittämään huomiota aivan eri tavalla. Pienetkin muutokset huomaa todella helposti.

Vessun kanssa kengättömyys oli haaste siltä osin että se kuopi etukaviot varpaalta aivan tyystin betonilattiaan. Aina kun kavio kasvoi ja näytti siltä että se alkaa olemaan normi mitoissaan niin neiti päätti tehdä omatoimisen pedikyyrin. Vuoden aikan kavioaines muuttui todella paljon. Nykyisellään kavio on aika kova ja raspinkin kanssa saa tehdä tosissaan töitä.

Vej ja mittauspuuhat bootsejan varten kengättömyyden alussa marraskuussa 2012
Marraskuu 2012
Vej syksyllä 2013
Takakavio syksyllä 2013. Kaunis ja toimiva kavio.
Kaviot syyskuussa 2013 tuoreen itsesuoritetun raspauksen jäljiltä. Oej:sta huomaa alkavan halkeaman varpaalta.
Oej:n halkeama varpaalla joka aiheutti kengityksen eteen. Kuvassa näkyy myös säde jossa jyllää sädemätä.

SÄDEMÄTÄ , pirullinen ja sitkeä vaiva!

Kesällä 2012 alkoi oikean etujalan säde näyttämään oudolta. Hevonen arkoi jalkaa ja syyksi paljastui kaviossa muhiva sädemätä. Syksyn ja märkien kelien alkaessa ei kestänyt kauankaan kun sädemätä oli kolmessa kaviossa. Sädemätä on ilmeisesti tietynlainen sienen aiheuttama infektio joka pesiytyy säteeseen tuhoten tervettä kudosta. Säde alkaa haisemaan ja kantapallojen uurros alkaa syventyä radikaalisti. Säde on todella kipeä ja hevonen saattaa pahimmillaan ontua jalkojaan sädemädän vuoksi.

Eli taas oli uusi vaiva jonka hoitomuotoihin oli tutustuttava. Keinoja tämän sairauden peittoamiseen on monia. Aineita on moneen lähtöön ja jotkut kengittäjät polttavatkin sädeuurroksen kiinni. Uusimpana ja erikoisempana pidin sitä että sädeuurros ensin poltetaan "kiinni" jonka jälkeen kavion pohjaan ruiskutetaan silikonia, jonka päälle tulee pohjallinen ja siihen kenkä päälle. Tässä ilmeisesti myös haetaan hapetonta olosuhdetta säteelle mutta omaan korvaan kuulostaa oudolta. Miten uurrosta pystyy tarkkailemaan jos se on peitetty ja mitä sitten jos hapeton olosuhde pettää.

Itse kokeilin kaiken maailman tökötit ilman apua kunnes kengittäjä neuvoi tervan ja tappuran käytön. Sädeuurros puhdistetaan ensin kunnolla. Kavio pestään esim. harjalla ja sädeuurros puhdistetaan hyvin. Itse puhdistan sädeuurroksen pesun jälkeen vielä pintelistä leikatulla palalla joka on kostutettu desinfektioaineeseen. Pintelisuikaleella sädeuurros puhdistetaan kuten käytettäisiin hammaslankaa. Uurros on oikeasti pahimmillaan todella syvä. Puhdistuksen jälkeen uurrokseen sivellään paksu kerros tervaa, jonka jälkeen uurros täytetään tervatulla tappuralla. Pala tappuraa painetaan syvälle uurrokseen esim. kaviokoukkua apuna käyttäen. Näin uurrokseen saadaan hapeton tila jossa pöpöt ei kasva.

Tappuratuppo tervoineen vaihdetaan päivän parin välein niin kauan kunnes uurros umpeutuu. Pitkäjänteistä puuhaa. Kaikki kolme sädettä paranivat näillä konstein. Kunnes nyt syksyllä märkien kelejen alkaessa oikeassa taka- ja etujalassa sädemätä alkoi taas jyllätä. Tervaa ja tappuraa kuluu jälleen ja nyt takasen osalta alkaa näyttää siltä että toipuminen on alkanut. Takajalan säde kasvatti uurroksen hassusti umpeen ja vasta kun avasin uurroksen vuolupuukolla auki se alkoi taas kuivahtamaan. Sädemätä viihtyy loistavasti repaleisen säteen "taskuissa" ja säde onkin pidettävä siistinä ja avonaisena jotta hoito tehoaa. Toivottavasti vaiva taas helpottaa. Kurjaa on kun hevonen on kipeä.

Tässä takajalan säde jossa sädemätä. Kuvassa ei tästä kuvakulmasta valitettavasti näy miten korkealle päkiälle uurros on noussut. Pahimmillaan kantojen väli halkeaa pitkältä matkalta ja se on hevoselle erittäin kivuliasta.

Kaiken kaikkiaan kengättömyys vaatii hevosen hoitajalta paljon viitseliäisyyttä ja asioihin perehtymistä. Nämä asiat ovat kuitenkin sellaisia jotka jokaisen hevosen omistajan olisi hyvä tiedostaa, oli hevonen sitten kengässä tai ei. Vaikka olen tässä lähiaikoina tohvelit kironnut alimpaan helvettiin kurakelien johdosta niin toisaalta jos vaan mahdollista on, pitäisin hevosen ehkä mieluummin takaa "nakuna" kuin kengässä. Kohta kuitenkin tarhassa pohjana on toivottavasti lumi ja kavio pääsisi taas kasvamaan normaaliin kuosiinsa. Vuosi on kengättömyyteen siirtyessä kuitenkin pieni aika ja tämän hevosen kohdalla sen kavioaines todennäköisesti tulee jossain kohdin olemaan niin vahva että se pystyisi kengättä elämään läpi vuoden.

Laidunelämää

Kun syksyn pimeät saapuvat on aina mukavaa muistella kesää ja kärpäsiä.
Suomen kesä on lyhyt mutta aina on niin upeata kun hevoset pääsevät laitumelle viettämään lajilleen tyypillistä elämää laumassa. On upea katsella miten laidunlauman dynamiikka toimii ja miten hevoset hoitavat sosiaalisia suhteitaan. Upeata olisi jos olosuhteet tällaiseen laumassa elämiseen olisivat mahdollista ympäri vuoden. Laitumella jos missään hevonen on onnellinen.

Vessu asusteli suomeen tultuaan ensin Ylöjärvellä. Eli maaliskuusta 2010 aina kevääseen 2011 asti tallilla, jossa jo edellinenkin hevosenikin Gabriela aikanaan asui. Täällä Vessun laidun kaverina oli ystäväni Kirsin ruuna Eki. Isot ruskeat laidunsivat keskenään yhden kokonaisen kesän.

Minä ja ISOT RUSKEAT .
Edessä Eksu, perässä Vopsu.

Muutimme Vessun kanssa keväällä 2011 Ylöjärveltä Kangasalle, jossa olimme kesäkuuhun 2011 saakka. Tallimatka Kangasalle muodostui kuitenkin hyvin pitkäksi ja aloimme etsiä paikkaa lähempää kotiani.

Laidunkaverit Kangasalla 2011

Kesäkuussa 2011 muutimme Pinsiöön jonne hevonen meni laitumelle kolmen ruunan kaveriksi. Piialle valmistui syksyn aikana kuuden hevosen pieni kotitalli, jossa asustelimme 2013 syyskuun loppuun saakka. Pinsiössä oli aivan ihanat kesälaitumet ja Vessu viettikin siellä kolme laidunkesää. Laumassa iso ruskea yleensä ottaa pomon paikan ja onkin kyllä oikeastaan hyvä ja reilu pomo. Porukasta se yleensä valikoi yhden erillisen tärkeän ystävän. Tärkeä ystävä useimmiten on jostain syystä porukan pienin.

2011 Vessu ja pojat Lassi, Olavi sekä Gipsy.
Kahden miehen haaremi.
2012 laidunporukkaa kesän alussa.
Kesän 2012 pieni laidunystävä ponitamma Wilma.
Vessu, Kadi ja Irma
Väsynyt hevoseläin

Pallomaha 2013

Vessu ja Gina

Pippi liittyi laumaan



Vessu, Ola, Pippi ja Dipa 2013
Vessu ja Pippi, joka oli kesän 2013 pieni ystävä.

Pinsiöstä muutimme lokakuun alussa takaisin "kotikonnuille" Ylöjärvelle Suvin talliin.
Kesällä 2014 on taas uusi lauma odottamassa kesäpötsien täyttämistä mehukkaalla laidun ruoholla :) Toivotaan että talvi on luminen ja kaunis ja menee nopeasti ohi jotta saamme taas nauttia kesän lämmöstä.

torstai 31. lokakuuta 2013

Ai miten niin muka tapaturma altis?

Keväällä 2011 hevonen muutti Ylöjärveltä Kangasalle ja meniköhän kolme vai neljä päivää kun vasen takajalka näytti tältä. Alku uudessa tallissa ei kovin valoisasti käyntiin lähtenyt. Tätä aiemmin hevonen oli ollut terve kokonaisen vuoden mitä se minulla oli ehtinyt olemaan.

Lähtötilanne klinikalle saavuttaessa.
Muuta selitystä ei ollut kuin että oli koheltanut tarhassa ja polkenut hokilla säären auki.
Luojan kiitos Teivossa oli sellainen päivä aikataulun puolesta että pystyivät hevosen ottamaan sinne. Päivystävä eläinlääkäri tuuppasi sen verran kipulääkettä että saatiin hevonen edes kävelemään traikkuun. Muutoin olisi pitänyt lähteä raijaamaan jalkapuolta Helsinkiin tai Hyvinkäälle. On muuten paskamainen tilanne kun ei ole omaa koppia saati sitten vetoautoa ja tarvittavaa korttia. Onnesta on ihmisiä jotka pelastavat tilanteen ja tarjoavat apuaan.

Klinikalla haavaa tarkemmin katseltuaan eläinlääkäri tuumi että hevoseläimeltä taju pois ja leikkurin puolelle. Teivon uusi leikkaussali kaatohuoneineen ja heräämöineen oli vanhoihin tiloihin verrattuna aika hieno! Edellisen hevoseni jalka tähystysleikattiin vanhalla klinikalla joten molemmat leikkaussalit on nähty.

Vamma oli eläinlääkärin mukaan syntynyt jo edellisenä päivänä. Aiheuttikin suurta ihmetystä että miten tuo oli jäänyt tallityöntekijältä illalla huomaamatta kun oli hevosta sisälle tuonut. Eläinlääkäri sanoi että ei ole todennäköisesti sitä lainkaan ontunut vielä silloin. Yön aikana tulehdus alkanut jyllätä ja aamulla hevonen sitten olikin aivan jalaton.
Ensimmäisenä kun hevosen näin niin mielessäni mietin että tuosta ei jalkaa tule. Mihin tämä kuopataan.

Mutatarhat on muutenkin syvältä mutta tässä on hyvä esimerkki siitä mitä muta kätkee parhaimmillaan alleen ja haavoja ei ajoissa huomata.

Mielenkiintoista oli että pääsin itse mukaan hoitotapahtumaan. Talutin hevosen kaatokarsinaan ja siellä sain kokea miltä tuntuu useampi sata kiloa päällä kun hevonen säikähti upottavaa pohjaa ja litisti minut huoneen nurkkaan. Rauhoitettunakin näköjään pakorefleksi pelaa oikein hyvin.

Nukutus sujui nopeasti. Tavara kanyylistä suoneen, ihmiset pihalle ja ovet kiinni. Kaatohuoneen ovessa on reikä josta riimunnaru vedetään oven toiselle puolelle. Hevosta pidetään tiukasti pää ovea vasten jotta se kaatuu turvallisesti. On se alkuun karmiva näky kun oma hevonen makaa taju kankaalla ja näyttää ihan kuolleelta. Kuitenkin siinä tilanteessa jotenkin ajatus pysyi kasassa. Kaadettu hevonen nostetaan jaloista ripustamalla leikkaussalin puolelle katossa olevan vinssin avulla. Onni oli että pääsin mukaan toimenpiteeseen ja sain seurata ihan vierestä koko tapahtuman. Ainoastaan haavan pesu tuntui pahalta katsoa, koska se harjalla jynssääminen näytti niin raa'alta puuhalta. Haava siis vain putsattiin ja sitä jouduttiin suurentamaan aika lailla jotta huonot kudokset saatiin pois. Haava oli niin syvä että luun pinnassakin näkyi pitkä viilto. Ompeleminen oli täysin pois suljettu koska haava-alue jäi niin suureksi ettei sitä saanut enää kiinni. Jukka Houttu on viisas mies sillä jos en olisi toimenpidettä nähnyt niin haavan kotihoidot olisi olleet ihan tuskaa. Avohaavan hoitaminen tässä mittakaavassa on jo aika puuhaa. Operaation lopuksi sain vielä kattavat ohjeet painesiteen tekemistä ja vaihtamista varten.

Leikkauksen loputtua hevonen nostettiin jälleen vinssin avulla ja siirrettiin heräämöön. Tämä potilas sai päähänsä jopa turvakypärän jotta edes pää olisi suojattu mikäli herääminen olisi "vauhdikas". Nousi kaikkien ihmetykseksi hyvin siististi eikä telonut itseään enää siinä vaiheessa. Kun hevonen oli sen verran tolpillaan että se käveli, siirsimme sen ratatalliin yöpymään. Kotiin Kangasalle se pääsi seuraavana päivänä. Voi sitä hörinän määrää kun menin rakkaani noutamaan. Koppiin se meni suorastaan juoksemalla. Ilmeisesti halusi äkkiä klinikasta kauas.

Potilas heräilee nukutuksesta.
Haavasta suurimmat mudat pesty ennen operaatiota.  
 
Leikkauksen jälkeen ensimmäinen sidoksen vaihto 11.04.2011.
14.04.2011 Laittoi kyllä ajoittain miettimään että tuleeko tästä enää jalkaa lainkaan.
18.04.2011
06.05.2011  Haavaan kasvanut rutkasti liikalihaa.
13.05.2011 Haava liikalihan poiston jälkeen.
02.06.2011 
Koppihoitoa tuli kaikkiaan kuukauden päivät. Painesiteessä jalka oli useamman viikon koska turvotteli kovasti ja infektiot iskivät ajoittain päälle. Oriprimiä meni purkki jos toinenkin. Sitten taluttelua ja tarhausta alkuun valvotusti. Käsittämättömän nopeasti tuo lähti liikalihan poiston jälkeen paranemaan ja sen jälkeen sille ei ole tarvinnut enää sen kummempia hoitoja tehdä kuin putsata ja rasvata kunnolla. Kerran jouduin itse haavaa avaamaan kun oli tehnyt onkalon sisälleen ja alkanut mätimään.

Taisi olla ensimmäinen ulkoilu koppihoiden jälkeen. Sen verran sai viedä ulos että pääsi vähän katselemaan maisemia ja ottaa muutaman askeleen.

19.08.2011 haava oli jo näin hyvä. Tällaisena se on lähestulkoon pysynytkin eikä sen kummemmaksi tule muuttumaan.

Kesäkuun alkupuolella muutimme Kangasalta Pinsiöön jossa Vessu asuikin aina tämän vuoden syyskuun loppuun saakka. Haavan parannuttua laitoin hevosen takaisin kenkään ja kesä menikin mukavasti jalan toipumista seurattessa.

Talven ja hokkien ilmestymisen myötä vamma episodi taas jatkui. Ensimmäinen talvi päästiin vähän pienemmillä vammoilla. Toki niistäkin yksi vamma taas jälleen luuta myöden.

Haava&Vekki Oy Ab:n sitoma murjottu kantapallo. Itse vammasta ei taida olla kuvaa.
No mutta mikäs se siinä? Yllättäen vasen takajalka alanivelten päältä ja taas luuhun asti. Tämä haava kasvattaa edelleen ruven jota saa nyppiä aina pois.

Näiden jälkeen elettiin kesä 2012 suhteellisen ehjinä ja jonkin aikaa päästiin talveakin aloittamaan kunnes taas eräänä iltana soi puhelin. Tallilta soitettiin että nyt on jalassa taas sellainen haava että vaatii eläinlääkärin paikalle. Koomista tai ei mutta olimme juuri tallinpitäjän kanssa samaisena päivänä muutama tunti aiemmin seisoneet hevosen tarhan edessä ja päivitelleet miten se on rauhoittunut ja ollut telomatta itseään. Hevonen siis riehuu tarhassa ja niissä tilanteissa teloo kinttunsa. 

Jäi selkeästi muistiin tämäkin päivä sillä juuri sinä päivänä satoi ensilumi. Ja sitä lunta tuli paljon. Omassa ja kaikkien muidenkin autoissa oli kesärenkaat alla ja tallille oli kuitenkin se vajaat 20 kilometriä matkaa. Hirveä rumba talvirenkailla varustetun auton metsästämisessä. Kuin onni onnettomuudessa ystäväni Susannan isä oli kolaroinut oman autonsa ja hänellä oli käytössään vara-auto (talvirenkailla varustettuna!!!) omansa ollessa korjauksessa. Lainasimme Susannan kanssa hänen isältään siis auton ja lähdimme kohti tallia. Keli oli ihan hirveä kun iltapimeässä kohti pinsiötä ajoimme.  Haavan nähtyäni soitin heti eläinlääkärille. Eläinlääkärinä päivysti onnesta Kimmo Lampinen ja siinä vaiheessa huokaisin helpotuksesta koska tiesin että ainakin hevonen saataisiin rauhoitettua. Hevoseni kärsii pienehköstä neulakammosta.

Kimmo pääsi nopeasti paikalle ja olimme putsanneet haavaa siinä vaiheessa jo niin paljon kuin pystyimme. Tallilla vastassa oli siis tämännäköinen haava. 

25.10.2012 Haava putsattu ja karvoja poistettu ympäriltä.
Ja kuten arvata saattaa ei tämän hevosen jalan tikkaaminen ole kovin helppo operaatio. Taisteltuamme hyvän tovin ilmoitti eläinlääkäri että hän ei saa tätä tikattua. Vaikka hevonen oli laitettu aivan täyteen rauhoitusainetta niin haavaa ei saatu edes puudutettua.
Vaihtoehtoina oli että lähdemme taas pääkaupunkiseudulle eläinsairaalaan ja haava ommellaan nukutuksessa tai sitten haava hoidetaan avohaavana. Päätös oli minulle helppo. Avona päätin hoitaa kun kerran oli sen näköinen että menisi ihan silläkin konstin ehkä kiinni. Riski oli tämä hoitomuoto valita mutta vanhaan vammaan verrattuna lähtökohdat olivat kuitenkin niin paljon paremmat. Joten eikun kinttu painesiteeseen ja hevoselle koppihoitoa muutama viikko. Ahkeraa haavan putsaamista ja siteen vaihtoa. 

Haavan putsaamisessa ja siteen vaihdossa ei muuten yleensä ole vaikeuksia mutta siinä vaiheessa kun haava on vielä kipeä, tulee kaviota kohti aika railakkaasti. Muutamat ensimmäiset kerrat ovat aina yhtä helvettiä mutta nopeasti sain jalan laitettua yksinkin. Tosin vaihtoehtoakaan ei ollut kun työni puolesta kävin useimmiten aamulla tallilla ja silloin siellä ei ketään ollut.

02.11.2013 painesiteen vaihto viikko tapaturman jälkeen.
09.11.2012

Jalka paketissa ulkoilemassa.
Vähänkö onnellinen kun pääsin pihalle :)
Viimeisen vamman jälkeen päätin että hevonen siirtyy elämään kengättömänä ainakin toistaiseksi. Sen verran pahaa jälkeä se onnistuu hokkiaikaan saamaan aikaiseksi. Kengättömyyttä sitten kestikin melkein vuoden verran. Tällä hetkellä neiti on kengässä ainoastaan etujaloistaan ja takasillaan kulkee vielä ainakin toistaiseksi "nakuna".