Koira...eikun heppakoulussa

Tuire Kaimion, Hevosen kanssa teos, joka nykyisin on jaettu kolmeen eri opukseen, on nyt tankattu, tankattu ja tankattu. Täytyy sanoa että nämä olisi pitänyt lukea ennen kuin aloitti koko hevosharrastuksen. Helpottaa elämää kummasti kun on jonkinlainen käsitys miksi hevonen käyttäytyy tietyllä tavalla. Syy miksi aloin aiheeseen tutustua oli tämä katastrofia muistuttuva maastakäsin talutusreissu, jossa taluttaja oli kaikkea muuta kuin mukavuus- /turvallisuusalueellaan. Vaikkakin reissu oli yli kolmivuotisen yhteiselomme ajalla ensimmäinen tuota laatua oleva niin halusin perehtyä asiaan hivenen syvemmin. Voin nimittäin vakuuttaa että tapahtunut tilanne tuon yli 170 cm ja noin 650 kg kokoisen eläimen kanssa laittoi miettimään asioita uudelleen. Siinä tunsi itsensä suhteellisen pieneksi ja olemattomaksi. Ihan vähästä en säikähdä mutta tuolla kertaa pelotti ja oikeasti.

Vaikka Vessu on ollutkin aina normaalitilanteissa herkkä ja tietyllä tapaa kuulianen niin havahduin siihen että se ei osaa tiedostaa mikä on minun oma tilani minne sillä ei ole mitään asiaa silloin kun minä niin vaadin. En ole osannut ajatella asiaa tältä kannalta ja olen aina päästänyt hevosen ihan iholle ja se oppinut siihen että sen ei tarvitse koko ajan väistää minun tontiltani mihinkään.

Tutustuttuani hevosen lajikohtaiseen käyttäytymiseen ja hevosen peruskoulutukseen syvemmin, aukesi aika moni asia eri tavalla kuin olin aiemmin ajatellut. Kaikkea hevoselle ei tarvitse uudelleen opettaa mutta juuri ne kaikkein tärkeimmät kuten se ihmisen tilan kunnioittaminen on nyt koko ajan päivittäisessä toiminnassa mukana.

Aloitin asiaan lähestymisen sillä että hevosen pitää siirtyä pyynnöstäni poispäin. Ensimmäinen harjoitus oli että kun kosken sormellani nälkäkuopan kohdalle niin kevyesti että tunnen karvat juuri ja juuri, on hevosen jo siihen reagoitava. Kaimion opissa hevonen opetetaan myötäämään paineeseen ja sen palkinto on paineen poistaminen. Yllätyin siitä miten herkästi hevonen reagoi. Alkava kosketus on minimaallisen kevyt ja on hienoa huomata miten pieneen eleeseen hevonen reagoi. Koulutus pilkotaan osiin ja ainakin Vessu tajuaa suhteellisen nopeasti mitä siltä pyydetään. Tai ilmeisesti tajuaa miten siitä pienestäkin paineesta pääsee pois tekemällä tietyn liikkeen. Takaosan siirtäminen on jaksotettu niin että ensin paine irrotetaan heti kun hevonen edes siirtää painoaan pois. Seuraavaksi riittää kavion osittaitainen nostaminen ja hiljalleen askele askeleelta väistäminen. Jokainen vaihe sisältää 8 onnistutta toistoa ennen kuin asiaa vaikeutetaan. Käytettävää painetta muunnellaan ja hevonen voidaan halutessa opettaa myös väistämään sanallisesta pyynnöstä. Hevosta suositellaan siedätettäväksi korkeintaan 30 min kerrallaan. Suosittelen lämpimästi aiheesta kiinnostuneita lukemaan Kaimion kirjat.

Tähän mennessä ollaan opeteltu taka- ja etuosan väistämistä, peruuttamista, pään laskemista sekä pään siirtämistä pyynnöstä  ja näiden alettua sujumaan sitä ihmisen tilan kunnioittamista. Hyvä apuväline on ollut naruriimu ja pitkä riimunnaru. Tilan kunnioittamista ollaan harjoiteltu nyt ulkona siten että piirrän ympärilleni noin puolentoista metrin ympyrän jonka sisään hevonen ei saa tulla. Jos se tulee niin väistätän aina sen osan hevosesta takaisin ympyrän ulkopuolelle millä se on lähestynyt minua. Jonkin aikaa kesti että hevonen älysi, mitä pyydetään ja se oli kovin kummastuneen näköinen pohtiessaan tilannetta. Hiljalleen minun ympyrääni laajennettiin ja edelleen hevosen piti pysyä pois alueeltani. Tässä auttaa se ympyrän piirtäminen maahan sillä silmämääräisesti etäisyyden arviointi itselle on vaikeata. Jos hevonen kävelee ympyrän ulkopuolella siihen ei puututa jollei se ylitä rajaa.

Vessu tajusi asian suhteellisen nopeasti ja tyytyi seisoskelemaan paikallaan. Tällä hetkellä kun laitan sen seisomaan paikoilleen, voin kiertää sitä pitkän liinan kanssa vaikka ympäri. Seistä sen takana ja kosketella kauttaaltaan sillä liinalla selkää, kylkiä, jalkoja ym. Eli nyt opetellaan sitä että liikkeelle lähdetään ainoastaan minun pyynnöstäni. Myös juoksuttaessa pyydän sen aina läheltäni liikkeelle pienellä paineella neuvoen.

Koko ajan opetellaan lisää asioita ja tuntuu mukavalta kun hevonen tuntuu rennommalta ja vastaa pienempiin apuihin. Paljon on opeteltavaa emännällä kuitenkin vielä mutta luulen että tämä pidemmän päälle kannattaa. Helppo luonne tamma ei ole ja häntä pyörähtää kyllä hyvinkin helposti heti kun mukavuusalue murtuu. Vähän luovimista tarvitaan että homma pelaa. Tänään ratsastelin hetken myös naruriimulla ilman satulaa. Täytyy kaivaa kesällä ostetut länkkäriohjat kaapista niin saadaan pidemmät narut :)

Naruriimu ensimmäistä kertaa käytössä oman tontin hallintaa harjoitellessa.

Kuulumisia

Vuosi on edennyt jo helmikuun puolelle joten lähempänä kesää ollaan :) Pakkaset on lauhtuneet ja luntakin saatiin vähän lisää. Nyt vaan toivotaan ettei nämä plussakelit kaikkea sulata. Monta viikkoa kestänyt ratsastajan massiivinen selkä- sekä koko kropan kipuilu on taantunut taasen normaalille kipuasteelle ja ratsastamaan on päässyt mukavasti. Edelleenkin säästelen rankaa ja jätän harjoitusravit väliin. Joskus kyllä on pakko vähän kokeilla vaikkei se mukavalta tunnukaan. Istuntatunnit on olleet nyt pidemmällä tauolla joulun ja uudenvuoden pyhien sekä aikataulujen sopimattomuuden vuoksi. Odotan innolla että pääsisin taas valvovan silmän alle. Sitkeästi olen yrittänyt noudattaa ohjeita joka ratsastuskerralla ja tuntuu että joitakin ongelmakohtia pystyy jo paremmin hahmottamaan. Ulkopuolisen silmä ja vinkit olisi kyllä tervetulleita sillä huomaan että vaikka hahmotan jonkin epäkohdan istunnassa, niin en osaa sitä aina korjata itse niin kuin pitäisi. Jotakin muutosta on tapahtunut kylläkin koska hevonen on nykyään helpompi ja rennompi ratsastaa. Kun oma istunta loksahtaa ajoittain kohdalleen, on muutos hevosessa suuri.

Vessu on nyt liikkunut vähän kevyemmin mutta kuitenkin säännöllisesti. Edelleen vasen takajalka ottaa ylimitoitettua askelta varsinkin ulkoa sisälle tullessa, jolloin pohja muuttuu kovaksi. Ratsastaessa ja liinassa juoksuttaessa liike on aikalailla normaali. Alkuverryttelyyn täytyy varata aikaa. Jotakin siellä vasemmassa takasessa kuitenkin on vialla sillä vaikka liike normalisoituu niin pientä jäykkyyttä on kuitenkin huomattavissa. Oikeaan kierrokseen mentäessä hevonen mielellään asettaa itseään vähän ulospäin ja oikean laukan nostaminen on ajoittain hankalaa. Mitään turvotusta tai lämpöä jalassa ei ole havaittavissa. Itse epäilen vahvasti että sieltä kinnerpatit löytyvät kun aletaan tutkimaan. Joka tapauksessa klinikalle mennään kuviin, jotta saadaan selville mitä sieltä löytyy. Kinnerpatit sinällään eivät yleensä käyttöä haittaa kun muistaa niiden olemassaolon kuitenkin huomioda. Ja jos kinnerpatit sieltä löytyvät niin silloin loppuu meidän kengättömyys takastenkin osalta sillä kinnerpatti hevonen tarvitsee tietynlaisen kengityksen tukemaan jalan oikeata asentoa. Nyt kun kaviot ovat syksyn ja alkutalven jäljiltä todella lyhyet niin toivon että tämä lumi pysyisi nyt maassa, jotta kaviot pääsisivät kasvamaan kunnolla. 

Kavioista puheenollen, sitkeässä ollut vasemman etujalan sädemätä näyttää paljon paljon paremmalta. Päkiäisen kantauurre on tervehtynyt ja ainoastaan säteen uurroksessa on enää huomattavissa huonoa kudosta. Samassa kaviossa oli syksyllä iso halkeama suoraan kavion etuosassa, jonka vuoksi päädyttiin hevonen laittamaan edestä kenkään. Nyt on kengitetty kolme kertaa ja edelleen halkeamakohdassa on selkeä infektiokohta joka näkyy mustana alueena kavion sisällä halkeaman kohdalla. Kädet ja jalat ristissä toivon että tuo viheliäs kaksi vuotta kestänyt sädemätä alkaa olla oikeasti selätetty.

Poni perkules taas säikäytti omistajansa perusteellisesti kun menneen sunnuntain aamuna tuli tallilta puhelu että hevonen makailee tarhassa ja on tuskaisen oloinen. Saman tein vaatteet päälle ja tallille katsomaan tilannetta. Ihanat ihmiset olivat alkaneet heti taluttamaan tammaa ennen kuin pääsin paikalle. Hevonen oli kipeän oloinen ja selvää oli että jonkin asteinen ähky sillä oli. Tällä kertaa huolestuin kovasti sillä hevonen oli apaattinen, se haukotteli ja muljasi suullaan koko ajan. Se oli venytellyt itseään ja mennyt makuulle. Suun limakalvot olivat jo sinertävän vaaleat. Ähkyhevosia olen nähnyt monta mutta ikinä ennen en ihan tällaisilla oirella. Soitto päivystävälle eläinlääkärille joka sattui olemaan juurikin luottoeläinlääkärimme ja hän vakuutteli että ummetusähkyssä oleva hevonen käyttäytyy useasti juuri noin. Sovittiin että taluttelen muutaman tunnin ja jollei tila ala vakaantumaan niin sitten hän tulee katsomaan. Sain hevosen juomaan heti hyvin ja suolistoäänet alkoivat koventua kun vaan pysyttiin liikkeessä. Tällä kertaa ähkyoireet helpottivat onneksi muutamassa tunnissa. Useimmiten ähkyt ovat lieviä mutta luulen että jokainen hevosenomistaja lievänkin ähkyn kohdatessaan joutuu aina miettimään sitä pahinta mahdollista. Se että ähky huomatamaan heti alkuvaiheessa on varmasti monen hevosen pelastus. Meillä vartiointi pelaa ja tällaiset asiat huomataan heti. Siitä suuri kiitos ihanalle tallin väelle!

Kylmää on mutta on edes lunta.

Eskimoratsastaja

Turvat jäässä :)

Smurffiheppa

<3

Ähkypotilas :(

  

Pattitilanteita

Pakkaset jaksaa paukkua ja aika monen suusta kuulee että alkaisi jo kylmyys riittää. Kauan sitä lunta ja pakkasta toivottiin mutta ei nyt sentään ihan näin kylmää tarvitsisi olla.
Ratsastaja on edelleen reporankana ja nyt sitten hevonenkin on alkanut oireilemaan selästään ja takajaloistaan. On aina alkuun todella jäykkä ja vaatii pidemmän ajan vertyäkseen kuin ennen. Vähänkin jos tekee rankemman treenin niin seuraavana päivänä on selkeästi huonompi. Ei onnu eikä ole epäpuhdaskaan mutta jotenkin outo. Ottaa varsinkin vasemmalla takasellaan ylimitoitettua askelta, joka vertymisen jälkeen kuitenkin useimmiten normalisoituu. Hevoselle on nyt varattu kranio-sakraalihoito ja sitä odotellessa liikumme kuitenkin päivittäin mutta hivenen kevyemmin. Saas nähdä mitä kraniossa selviää ja varmaan alkaa olemaan ajankohtaista kuvauttaa takapolvet ja kintereet klinikalla. Kai sieltä vähintään kinnerpatit tai muuta vastaavaa löytyy.

Toisenlainen pattitilanne on taas korostunut hevosen käytöksessä. Nimittäin liikenne. Eniten päänvaivaa tuottaa lujaa vastaantulevat autot jotka eivät pyynnöstäni huolimatta hidasta. Hevonen jähmettyy ja odottaa että auto on lähempänä ja sitten losauttaa lapa edellä kohti autoa. Tämä tapa on hevoselle luontainen saalistajan harhautuskeino jolla se pelaa itselleen lisäaikaa paetessaan vaaraa. Kun tämä "saalistaja" on auto niin en edes halua ajatella miten tuossa pahimmillaan käy. Joulumaastossa tapahtuneen läheltäpiti tilanteen jälkeen pelko autoja kohtaan on taas suurentunut. Pakoreaktion lyödessä päälle, ratsastaja on pelkkä matkustaja jolla ei ole mitään sanavaltaa tilanteen selvittämiseksi. Ongelmaa on lähdetty setvimään ihan perustasolta harjoitellen maastakäsittelyn perusteita. Aiemmin tuo on ollut maastakäsin autoja kohdatessa vähän rennompi mutta tänään tehty maastakäsin lenkki oli kaikkea muuta kuin turvallista menoa.

Käytiin kävellen vanhalla tallillamme ja jo sinne mennessä oli matkalla hiukan keskusteltavaa käyttäytymisestä. Kevyempi liikutus ja nämä pakkaskelit tekee tehtävänsä ja viimeinenkin aivosolu korvien välissä lamaantuu. Tilannetta ei helpottanut koirien ulkoiluttaja, joka katsoi viisaammaksi mennä koiriensa kanssa hiljaa seisomaan pusikkoon hevosen kohdatessaan. Hevosen mielestä tämä oli luonnollisesti pelottavaa kun vastaantulijat jäivätkin "väijymään" puskaan.  Matkalla joudumme ylittämään suhteellisen vilkkaasti liikennöidyn tien ja koskaan ennen ei ole niin suurta ongelmaa sen ylittämisestä muodostunut kuin tänään. Hevonen panikoitui autojen äänistä täysin varsinkin kotiinpäin mennessämme ja tien ylitettyämme se vain hyppi pystyyn ja kouhi etusillaan kohti taluttajaa. Autojen äänet aiheuttivat sille valtavan pakoreaktion, ja se yritti päästä tilanteessa pois lähtemällä ylöspäin. Normipituinen riimunnaru ei anna kovin paljoa tilaa väistää paniikissa sinkoilevaa hevosta. Ihan vähästä en minäkään hätkähdä mutta tänään pelotti ja paljon. Noin kilometrin verran sen kanssa tahkosin kunnes sain sen vasta rauhoittumaan.
Seuraavan retken muistilistalla on taluttajalle kypärä päähän ja pitkä naru.

Tällaiset konfliktit harmittavat niin paljon! Tämänkin kanssa kun voi maastoilla ihan missä tahansa ja mennä ties minkä härvelin ohi, kunhan se härveli ei tule lujaa vauhtia vastaan. Tässä saa miettiä nyt oikein urakalla että miten hevosta saa siedätettyä myös tuohon nopeammin kohti tulevaan liikenteeseen. Meillä päin kun maastot on juurikin niitä autoteitä. Ei tee ihan ensimmäiseksi mieli vaarantaa omaansa tai autonkuljettajan henkeä rynnimällä vaan autojen sekaan. Vaikka mukaan ottaisi vetohevoseksi pomminvarman liikenteessä kulkijan niin sillä ei omalle hevoselleni ole tilanteen sattuessa mitään merkitystä. En sitten tiedä onko autoilijoilla vaan puutteita tiedoissa miten hevonen kohdataan vai tekeekö osa kuljettajista selkeästi kiusaa ratsukon kohdatessaan.Veikkaan että tämän pelon siedättämiseen menee aikaa ja paljon.

Kuvauksellinen isopää.

Vanhan ja uuden opettelua opettelua

Rankavammaisen ratsastus on ollut tosiaan perä edellä puuhun kiipeämistä jo pidemmän aikaa ja haikeana olen muistellut aikoja jolloin istuminen ja ylipäätään ratsastaminen oli paljon helpompaa. Ei sillä että se olisi joskus täydellisen helppoa ja sujuvaa ollut mutta edes vähän mukavampaa. Edellisestä niin sanotusta tavoitteellisesta ratsastuksen aikakaudesta on vierähtänyt paljon aikaa ja tässä välissä olemmekin parannelleet joko tapaturma-alttiin ratsun vammoja sekä sittemmin rankavammaisen ratsastajan vammoja.

Nyt takana on kaksi valmennustuntia ja täytyy sanoa että mukavampi on lopettaa ratsastus hymyyn kuin itkuun. Itse pidän tärkeänä sitä että kykenee hahmottamaan omat vikansa. Hevonen kun on ratsastajansa peilikuva ja ratsuaan on turha syytellä jos itse ei kykene asioita sille selkeästi kertomaan. Vaikka valmennuksia on takana vasta kaksi niin niistä saatu apu ja ohjeistus on korvaamatonta. Jo pientenkin istuntamuutosten saattelemana hevonen on alkanut liikkua rentona ja tyytyväisenä. Itsellä olo on aivan kädetön kun yhtäkkiä pitäisi oppia hahmottamaan kroppansa aivan eri tasolla. Nyt kun istunnan ongelmia on päästy avaamaan kohta kohdalta niin myös omien vinouksien ja muiden ongelmien hahmottaminen on helpottunut. Niiden korjaaminen onkin sitten ihan eri juttu. Asiaa helpottaa huomattavasti se, että opettaja osaa konkreettisesti ja selkeästi tuoda ongelmat ja niiden korjaamisen esille.

Oman kropan hahmottaminen on vaikeata. Alkuun minusta tuntui että vasen puoli on se huonompi mutta jostain syystä se on osoittautunut ilmeisen vääräksi arvioksi. Molemmissa puolissa tosin on kyllä sanottavaa. Nyt kun asioita on alkanut havainnoimaan eri tavalla niin oikea puoli onkin ehkä se haasteellisempi. Istuinluiden tasapainottaminen balanssiin on tuntunut vaikealta ja itse en ole osannut tiedostaa mitä teen väärin. Olen koko ajan yrittänyt korjata istuntaa kyllä oikealle mutta varsin väärin keinoin. Olen siirtänyt itseäni voimalla oikealle ja miettinyt että valuuko satula koko ajan vasemmalle. No ei valu. Ongelmana on se oma oikea jalka. Vasenkin jalka on liidellyt omia menojaan mutta en edes itse ole huomannut että oikea se vasta nouseekin kantapäästä taivaita kohti (onnesta ei sentään selän yli....jotkut tietää mitä tämä tarkoittaa ;) buah ha haa...). Paino on siis ollutkin koko ajan enemmän vasemmalla. Ylös sojottava kantapää yhdistettynä ulkokierrossa olevien varpaiden  ja polven kanssa onkin painanut oikeata istuinluuta sisälle päin ja näin ollen aiheuttanut juuri sen mitä olen ihmetellyt, eli miksi hevonen punkee koko ajan vasemmalle. Eihän reppanalla muuta vaihtoehtoa ole ollut kun on hakeutunut keskelle painoani. Ilmeisesti pitkään vaivannut oikeaan kierrokseen väärän laukan nostaminen on peräisin tästä istuntavirheestä.

Yksi pahimmista ongelmistani sijaitsee korvien välissä. Pitäisi malttaa tehdä rauhassa ja hyväksyä se, että "uuden" opetteluun pitää nyt oikeasti käyttää aikaa ja paljon. Kiire ei ole!!! Itsekriittisyys kun tuntuu olevan niin mukavaa puuhaa ja välillä tekisi mieli piestä itseään siitä kun ei osaa tehdä asioita oikealla tavalla HETI! Tässä vahvasti painaa myös se, että henkisesti joutuu kokemaan tietynlaista riittämättömyyden ja epäonnistumisen tunnetta selän jatkuvan kipuilun vuoksi. Pitäisi kuitenkin olla onnellinen kaikesta siitä mitä itse pystyy fyysisesti tekemään. Ympärillä kun näkee ihmisiä jotka elävät paljon suurempien fyysisten haasteiden kanssa. Näitä asioita tulee pohdittua paljon ja vaikka ne niin sanotusti järjellä ymmärtää niin aina sitä vaan jaksaa takertua siihen omaan "riittämättömyyteen" ja oman navan tuijotukseen.

Aiemmin kirjoitin että noin kaksi kymmenestä ratsastuskerrasta onnistuu. Nyt takana on monta onnistunutta ratsastusta edelliseen verrattuna. Olen yrittänyt opetella miltä tuntuu istua oikealla tavalla. Tuntuuko molemmat istuinluut samalta? Onko molemmat reidet yhtä tiiviisti satulassa? Liikkuuko hevonen vinossa? Miksi suuntaa vaihtaessa puolierot vahvistuu? Sojottaako varpaat ja polvi oikeaan suuntaan? Kevennänkö oikein?... ja sitä rataa. Toki mukaan mahtuu niitäkin kun on taas ollut pakko niellä se fakta että tänään se ei vaan suju. Tätä se tämän selän kanssa tulee varmasti aina olemaan mutta sen kanssa täytyy oppia elämään. Vaikka "epäonnistuminen" ketuttaa niin olen yrittänyt ajatella, että seuraavalla kerralla sitten onnistun ehkä paremmin. Ja nyt ei epäonnistumisen kohdalla todellakaan puhuta mistään sarjavaihtojen rikoista vaan ihan siitä että pystynkö edes istumaan satulassa ylipäätään. Eilen olin aivan ruoto poikki työpäivän päätteeksi ja en pystynyt edes käynnissä istumaan kivutta. Tänään eilisestä viisastuneena viritin ensin loimen tallikämpän lattialle ja tein nopean jumpan/venyttelyn ennen ratsastusta ja paremminhan se ratsastus sujui kuin eilen.

Suurin motivaation lähteeni tällä hetkellä on hevonen. Kaiken onnellisin olen siitä, että se pystyy pitkälti jo kulkemaan rentona tyytyväisesti pärskien kun olen saanut istuntaani sitä vähemmän häiritseväksi. Vessu on äärettömän herkkä ja se ahdistuu hyvin helpolla minun virheistäni. Nyt vaan pitää malttaa oman tekemisen kanssa ja panostaa perusasioihin ja siitä hiljalleen kasvattaa vaikeusastetta. Kyllä tässä jo muutama kiintopiste mielessä häämöttää ratsastamisen suhteen mutta ollaan niistä vielä vaiti ;) Katsotaan mitä tulevaisuus tuo vai tuoko se mitään.

Ystävyyden alkutaipaleella

Ja niin ne ratsastajan jalat on könöttänyt takana jo vuonna 2011.

Jos ratsastaja on yli-innokas niin ei ratsu kauas puusta putoa. Tyylinäyte RAVIpuomeilta :)

Rakkauksista suurin <3

Talvi ja sen tuomat haasteet kengityksen suhteen

Vessun kengättömyys etusten osalta siis loppui syksyllä kun oikea etukavio lähti pahasti halkeamaan varpaalta. Kengittäjän kanssa tultiin siihen tulokseen että laitetaan edestä kenkään ja sillä selvä. Toisekseen etusia oli muutoinkin hankala kengättä pitää kun hevonen tekee mitä ilmeisemmin sivutöikseen maansiirto- ja kaivinkonehommia  kun katseli koko varpaan leveydeltä nysäksi viilattua kaviota. Kengitys sujui pitkän tauon jälkeen erittäin mallikkaasti. Ainahan näin ei ole ollut ja suurin syy on ollut se että hevosella kemiat ei kengittäjän kanssa ole pelanneet. Nykyinen kengittäjämme on aivan huippu rauhallinen ja hevonen on hänen kanssaan hyvin asiallinen ja helppo laittaa.

Ensimmäisen kengitysvälin aikana huomasi miten paljon jalan liikerataa muuttaa lyhyt ja epätasapainossa oleva kavio. Vessulla on aina kengät kuluneet edestä enemmän kuin takaa mutta nyt jalka tuli sen verran hassussa kulmassa alas että kenkäkin kului varpaalta puhki. Kengitysväli pidettiin tarkoituksella suhteellisen pitkänä eli 9 viikkoa sinniteltiin samoilla kengillä. Kavio tuona aikana kasvoikin nopeasti ja toisen kengityksen aikana oli jo reilusti ainesta mitä vuolla.

Oikeassa etukaviossa ollut halkeama paljastuikin todella syväksi. Vieläkään ei saatu kaikkea vuoltua pois. Oli pakko ottaa ihan kuvia millainen se on ollut. Muutama kengitysväli varmaankin vielä menee, jotta huono osa kasvaa kokonaan pois.

Halkeama kaviossa on ylettynyt hyvin syvälle.

Ehjän kavion pintaa.

Ja sitten se meikäläisen mieltä eniten painava asia kengässä olevan hevosen kanssa on ne surullisen kuuluisat hokkivammat talviaikaan. Päädyimme alkuun laittamaan normaalia matalamman hokin talvikenkään ja sovimme että vaihdan sitten lumen tultua sille vähän pidemmät tilalle. Nyt lunta on sen verran että tänään kentällä ratsastaessani huomasin että on aika laittaa järeämpää kalustoa alle. Kaikki jäsenet ristissä toivon että se nyt maltaa olla niiden kanssa riehumatta.

Takakavioden kohdalta käytiin taas keskustelua että mitä niiden kanssa tehdään. Laitetaanko kenkään vai ei. Pohdin tätä asiaa joka kengitys kerran lähestyessä. Ja taas päädyttiin siihen, että jos niin sanotusti kahdesta pahasta täytyy valita pienempi paha niin jätetään kengättä. Suhailee tarhassa taas välillä siihen malliin että saa nyt ainakin hetken vielä olla nakuna. Ja jos se tilanne tulee että kengät on laitettava niin sitten viritellään sinne vähän erilaista hokkia kuin normaalisti. Takakaviot ovat muutoin hyvät mutta tarhan pohjan vaihtuessa nurmipohjasta karkeaan hiekkaan se tietenkin tarkoittaa sitä että kavio kuluu todella paljon. Nyt kuitenkin lumen tultua kavio pääsee taas kasvamaan enemmän.

Sen kummempia ajattelematta en edes miettinyt tilsakumien laittoa talvikenkiä laitettaessa ja eihän niitä siellä nyt sitten ole. Olikohan peräti heti samalla viikolla kun se lumi sitten sieltä maahan sateli. Meillä on hyvin hienoa hiekkaa kentällä ja se on lumen kanssa sekoittuessaan sitten todella hyvin paakkuntuvaa. Saaran ensimmäinen meille pitämä valmennus oli tilsojen kannalta yhtä helvettiä. En edes jaksanut enää laskea miten monta kertaa tunnin aikana jouduin tulemaan selästä alas ja hakkaamaan tilsat irti. Sai täti ainakin treeniä :) Onnesta joku viisas on keksinyt eri variaatioita tilsojen ehkäisemiseksi. Olin joskus törmännyt netissä pyöriessäni sellaisiin irtotilsakumeihin. Kukaan tutuista ei tiennyt niistä mitään ja kaikki faktat niiden toimimisesta tai toimimattomuudesta jäi nettitekstien varaan. Seuraavaan kengitykseen oli kuitenkin vielä niin monta viikkoa aikaa että aloin kyseistä tuotetta etsimään. Apu löytyikin läheltä sillä niitä oli myynnissä Hööksissä joka on aivan lähellä.

Alkuun en ollut kovin toiveikas niiden toimivuuden suhteen mutta täytyy sanoa että yllätys oli erittäin positiivinen. Kaiken lisäksi ne ovat paljon kavioystävällisemmät kuin normaalit kengän ja kavion väliin tulevat perinteiset  tilsakumit. Ja jotta asiat ei täysin helpoiksi muutu niin näiden irtokumien kanssa joutuu tekemään vähän enemmän kyllä töitä. Tuote on nimeltään PolarPad. Myynnissä yhtä kokoa josta sitten leikataan sopivan kokoiset lätkät kunkin tarpeeseen. Ainakin muovi on kestävää sillä sen leikkaaminen hyvilläkin saksilla kävi ihan työstä. Kumissa on metalliset kiinnikkeet joilla ne tulevat kärkihokkeihin kiinni. Tuotteen asennus siis vaatii kärkihokkien irroittamisen ja takaisin ruuvaamisen. Sinänsä helppo homma ja ainakin itse muutoinkin aina tasaisin väliajoin kiristelen hokkeja. Suositus näiden kanssa on että vähintään kolmen päivän välein lätkä joko otetaan irti tai sitten kavion ja kumin välinen osuus puhdistetaan kunnolla esim vesipesulla. Kengättömyyden ja sädemätäepisodien aikana kavion hoito on ollut niin aikaa vievää puuhaa että enää ei yksien kärkihokkien ruuvaaminen suuntaan tai toiseen tunnu missään. Kumit on olleet alla nyt viikon verran ja ovat kyllä osoittautuneet toimiviksi. Taidan hoitaa jatkossakin tilsattomuuden näiden avulla. Tossujen kanssahan tilsaongelmaa ei edes tule, joten meillä näitä tarvitaan vain etujaloissa.

Pala leikattu sopivan kokoiseksi ja kiinnitetty kärkihokkeihin.

Vessu testaa tuotetta.

Tilsoja ei jäänyt. Ennen näitä lätkiä samana päivänä, aiempi lenkki keskeytyi hitonmoisiin tilsoihin joilla ei pystyssä pysynyt. Näillä lunta kerääntyy pieni määrä mutta se irtoaa kavion pohjasta saman tein.

Tykkään!

Rikki, poikki, katki ja sitä rataa

Jos jostain saisi terveen selän, olisin enemmän kuin tyytyväinen. Parin viime vuoden ajan olen itse ollut koko ajan niin kipeä että ratsastaminen on ollut hyvin hankalaa. En ole pystynyt ratsastamaan täysipainoisesti juuri lainkaan ja meno onkin ollut pitkälti kävelyä ja keventämistä. Harjoitusravista on ollut turha uneksiakaan. Henkisesti on raskasta kun fysiikka pettää. Tällaisia asioita ei osaa ajatella ennen kuin ne osuvat omalle kohdalle.
Päivät vaihtelevat suuresti eli joskus pystyn jopa hetken istumaan kunnolla mutta sitten saattaa taas mennä viikko kausia että ranka ei taivu mihinkään suuntaan.

Edellisen hevosen kanssa en päässyt tekemään juuri mitään kun se oli koko ajan rikki. Nyt kun on sitten kunnossa oleva hevonen alla niin itse on siinä kunnossa ettei mikään onnistu. Ei mene aina nallekarkit tasan. Monesti suutuspäissäni ajattelen että lopetan koko ratsastamisen mutta aina huomaan istuvani uudelleen selässä. En minä tätä touhua oikeasti pystyisi koskaan lopettamaan.
Valmentautunut en ole pariin vuoteen ja sen kyllä huomaa. Työmaata riittää ja hammasta purren olen päättänyt että jonain päivänä saan vielä kropan toimimaan niin että pystyn ratsastamaan "oikeasti". Jatkuvat kiputilat ovat aiheuttaneet kroppaan virheasentoja, joista lantion vinoutuminen on ollut suurin haaste ratsastaessa. Lantio kun on se palikka jonka päälle koko istunta rakentuu. Jos lantio ei toimi oikealla tavalla, ei toimi mikään muukaan osa.

Nyt muuton jälkeen on taas motivaatio kasvanut ratsastuksen suhteen. Olen ratsastanut useita kertoja viikossa vaikkakin vaihtelevalla menestyksellä. Naapuritallilla järjestetään useamman kerran vuodessa harjoituskoulukilpailuja ja nyt onkin taas jotain tavoitetta ratsastuksen suhteen. Tässä vaiheessa kun taas opetellaan niin sanotusti ratsastamaan uudelleen on motivaation ylläpitäminen äärettömän tärkeätä. Nyt talvella ratsastetaan kolmen osakilpailun Dressage Winter Masters kokonaisuus. Ensimmäiset kisat on takana ja kyllä se olikin mukavaa pitkän tauon jälkeen. Edellisistä kisoista ehti jo reilu vuosi vierähtää. Ensimmäisessä osakilpailussa menimme  Harrasteluokan kouluohjelman 2009 sekä Aikuisohjelman. Ennen kisoja treenattiin peräti kolme kertaa, joten ei ihan tuo määrä ratsastusta riitä. Harrasteessa sijoituimme ensimmäisiksi jollain ihmeellä ja aikuisohjelmassa hevonen rikkoi laukalle useamman kerran ja olimme viidensiä. 

JCC:n harjoituskisojen palkintojen jaossa.

Vessu on äärimmäisen herkkä istunnalle ja karkaa alta heti jos alan jäkittämään selässä. Se kuumenee ja alkaa protestoimaan kuolaimeen purren heti kun oma kehon hallinta murenee. Nyt olen aloittanut projektin "romu ratsastaja kuntoon" ja tavoitteena on istua selässä hevosta häiritsemättä. Onnistuu tai ei mutta yrittänyttä ei laiteta. Alkaa ärsyttämään kun noin kaksi ratsastuskertaa kymmenestä ehkä jotenkin onnistuu. Loput kahdeksan yleensä päättyy äärimmäiseen ketutukseen ja joskus jopa itkuun. 

Ensimmäinen valmennustunti on nyt takana ja oli ihanaa kun löytyi opettaja joka osaa pala palalta korjata tällaisen rautakangen istuntaa. Meitä käy opettamassa Riding Fysion Saara Uusitalo. Todella hyvä ja selkeä opettaja joka osaa hommansa erittäin hyvin. Ongelmanani on ollut tuo lantion vinous ja etukumarassa kenottaminen. Tätä etukumaraa olen ihmetellyt että mistä se johtuu mutta Saara pyysi kiinnittämään huomiota vasempaan nilkkaani, joka jännittyneenä siirtä koko pohkeen taakse ja nostaa kantapään ylös. Ja kun kantapää on ylhäällä muuttuu oma painopisteeni eteen aiheuttaen etukumaran asennon. Kun jalan asento korjattiin muuttui istunta suoremmaksi. Yhden tunnin aikana sain niin hyviä oivalluksia siitä miten pystyn korjaamaan lantion asentoa. Kun lantio ja jalat saatiin toimimaan paremmin muuttui myös käden asento paremmaksi. Vasen käsi kun tuppaa työntymään olkapäätä myöden eteen. Hevonen oli myöskin mielissään ratsastajan istuntamuutoksesta ja alkoi kulkemaan tasaisesti ja tyytyväisesti pärskien mitä se ei kovin usein tee. Näitä lisää ja paljon kiitos!

Viikon päästä ratsastetaan jo toinen osakilpailu ja aina yhtä ajoissa liikeenteessä kun olen niin taas järjestin itseni tilanteeseen jossa pitää viikossa kehitellä omavalintainen helppo c/b tasoinen kür ohjelma ja opetella se vielä ratsastamaankin. Aikaa tämän valmisteluun on ollut yli kolme viikkoa. Kun ei opi niin ei opi. 

Entisen tallin kentällä vierailemassa.

Omalla kentällä ravailua. Tässä näkyy nyt se mitä jännittynyt nilkka aiheuttaa koko istunnalle.

Muutto takaisin kotikulmille

Syksyn kohokohta oli muutto lokakuun alussa takaisin "koti"kulmille Ylöjärvelle. Joihinkin paikkoihin vaan juurtuu enemmän kuin toisiin. Ihanaa kun ympärillä on taas vanhat heppailu kaverit.

Vessun uusi koti eli Mäntysalon tila sijaitsee Ylöjärven Lakialassa vain reilun kilometrin päässä vanhoista tallimaisemistamme.
Tallissa on karsinapaikat kahdeksalle hevoselle. Puoliveristen klaania edustavat Baltian ihmeet Vessu ja Vani. Kotimaan edustajia ovat suomenhevoset Tähti, Taika (tällä hetkellä vielä Ypäjällä ratsuopissa), Topi ja Valtteri. Kääpiöosastolla vaikuttavat shettistamma Martta ja sen super söpö orivarsa Martti. Joukkoon pitäisi tulla vielä pari islanninhevosrodun edustajaa lähiaikoina.

Ihanaa oli ratsastella vanhoissa maisemissa. Hevonen muisti selkeästi mistä piti kääntyä minnekin.

Vessu ja Tähti muuttivat talliin ensimmäisinä ja jostain syystä Vessu ei hyväksynyt Tähteä lainkaan alkupäivinä. Tammat laitettiin vierekkäisiin karsinoihin ensimmäisenä yönä ja rakas iso ystäväni olikin yön aikana potkimalla tuunannut  karsinansa takaseinää ja vesikupin putkea heti ensi töikseen.
Dinosaurusmylvintää kuului usemman kerran. Kaikki, jotka ovat kyseisen mylvinnän kuulleet ymmärtävät miksi se on nimetty dinosaurusmylvinnäksi :)

Seuraavana aamuna tammat menivät vierekkäisiin tarhoihin pihalle ja sielläkin Vessu oli sitä mieltä että naapuri ei ole mistään kotoisin. Ei noteerannut Tähteä muutoin kuin hyökkimällä lankoihin sitä kohti. Oli todella rauhaton ja ajatteli ilmeisesti olevansa ainoa hevonen koko tontilla. Koko aamupäivän se suhasi pitkin tarhaa todella hermostuneena ja onnettoman näköisenä. Omat hermot meinasi jo mennä riekaleiksi kun näki miten stressaantunut hevonen oli. Huoli oli tässä kohtaa aika suuri sillä Vessu ei yleensä kovin helpolla ja nopeasti kotiudu uuteen paikkaan. Kaikkien onneksi tilanne muuttui kun porukkaan liittyi kolmas hevonen eli Vani. Vessu ja Tähti rauhoittuivat molemmat kuin salaman iskusta. Muutaman päivän Vessu vielä kiukutteli Tähdelle mutta todella nopeasti ne alkoivat notkumaan vierekkäin toisiinsa tutustuen. Nykyään ovat hyviä ystäviä keskenään. Karsina järjestelyjä kuitenkin muutettiin niin että Tähti siirtyi toiselle puolelle käytävää ja Vessu sai pikkuponit naapurikseen. Martalle se edelleen joskus mylvii mutta kaikkiaan poneista on tainnut tulla sille aika tärkeitä ja karsinan hajottaminenkin on loppunut. Hellyyttävä näkyhän nuo ovat kun Martti 70cm katselee kaltereiden toisella puolella olevaa reilut 170 cm olevaa jättiä.

Uudessa kodissa 1.10.2013

Ensimmäisen aamun tarhailua.

Muutaman päivän kuluttua rauha oli maassa ja hevoset levollisen tyytyväisiä.

Lokakuu eleltiin kolmen hevosen ja kahden ponin kokoonpanolla. Ruunat muuttivat loka-marraskuun vaihteessa talliin ja nyt yhteiseloa niidenkin kanssa on jo muutamia viikkoja takana. Kun hevoset lokakuussa muuttivat, oli tallin rakennusprojekti vielä aika keskeneräinen. Nyt kaksi kuukautta myöhemmin tilat alkavat olla valmiit ja tavarat löytäneet paikkansa. Talli on erittäin toimiva kokonaisuus ja tilat ovat mahtavat. Suuri plussa lämpimälle tallikämpälle, jossa on ihanaa juoda kupillinen lämmintä ja samalla seurata ikkunasta hevosten puuhia ulkosalla.

Tyypit katselee että missä ruoka viipyy.

Topin ja Valtterin metsätarha.