Ratsastaja on edelleen reporankana ja nyt sitten hevonenkin on alkanut oireilemaan selästään ja takajaloistaan. On aina alkuun todella jäykkä ja vaatii pidemmän ajan vertyäkseen kuin ennen. Vähänkin jos tekee rankemman treenin niin seuraavana päivänä on selkeästi huonompi. Ei onnu eikä ole epäpuhdaskaan mutta jotenkin outo. Ottaa varsinkin vasemmalla takasellaan ylimitoitettua askelta, joka vertymisen jälkeen kuitenkin useimmiten normalisoituu. Hevoselle on nyt varattu kranio-sakraalihoito ja sitä odotellessa liikumme kuitenkin päivittäin mutta hivenen kevyemmin. Saas nähdä mitä kraniossa selviää ja varmaan alkaa olemaan ajankohtaista kuvauttaa takapolvet ja kintereet klinikalla. Kai sieltä vähintään kinnerpatit tai muuta vastaavaa löytyy.
Toisenlainen pattitilanne on taas korostunut hevosen käytöksessä. Nimittäin liikenne. Eniten päänvaivaa tuottaa lujaa vastaantulevat autot jotka eivät pyynnöstäni huolimatta hidasta. Hevonen jähmettyy ja odottaa että auto on lähempänä ja sitten losauttaa lapa edellä kohti autoa. Tämä tapa on hevoselle luontainen saalistajan harhautuskeino jolla se pelaa itselleen lisäaikaa paetessaan vaaraa. Kun tämä "saalistaja" on auto niin en edes halua ajatella miten tuossa pahimmillaan käy. Joulumaastossa tapahtuneen läheltäpiti tilanteen jälkeen pelko autoja kohtaan on taas suurentunut. Pakoreaktion lyödessä päälle, ratsastaja on pelkkä matkustaja jolla ei ole mitään sanavaltaa tilanteen selvittämiseksi. Ongelmaa on lähdetty setvimään ihan perustasolta harjoitellen maastakäsittelyn perusteita. Aiemmin tuo on ollut maastakäsin autoja kohdatessa vähän rennompi mutta tänään tehty maastakäsin lenkki oli kaikkea muuta kuin turvallista menoa.
Käytiin kävellen vanhalla tallillamme ja jo sinne mennessä oli matkalla hiukan keskusteltavaa käyttäytymisestä. Kevyempi liikutus ja nämä pakkaskelit tekee tehtävänsä ja viimeinenkin aivosolu korvien välissä lamaantuu. Tilannetta ei helpottanut koirien ulkoiluttaja, joka katsoi viisaammaksi mennä koiriensa kanssa hiljaa seisomaan pusikkoon hevosen kohdatessaan. Hevosen mielestä tämä oli luonnollisesti pelottavaa kun vastaantulijat jäivätkin "väijymään" puskaan. Matkalla joudumme ylittämään suhteellisen vilkkaasti liikennöidyn tien ja koskaan ennen ei ole niin suurta ongelmaa sen ylittämisestä muodostunut kuin tänään. Hevonen panikoitui autojen äänistä täysin varsinkin kotiinpäin mennessämme ja tien ylitettyämme se vain hyppi pystyyn ja kouhi etusillaan kohti taluttajaa. Autojen äänet aiheuttivat sille valtavan pakoreaktion, ja se yritti päästä tilanteessa pois lähtemällä ylöspäin. Normipituinen riimunnaru ei anna kovin paljoa tilaa väistää paniikissa sinkoilevaa hevosta. Ihan vähästä en minäkään hätkähdä mutta tänään pelotti ja paljon. Noin kilometrin verran sen kanssa tahkosin kunnes sain sen vasta rauhoittumaan.
Seuraavan retken muistilistalla on taluttajalle kypärä päähän ja pitkä naru.
Tällaiset konfliktit harmittavat niin paljon! Tämänkin kanssa kun voi maastoilla ihan missä tahansa ja mennä ties minkä härvelin ohi, kunhan se härveli ei tule lujaa vauhtia vastaan. Tässä saa miettiä nyt oikein urakalla että miten hevosta saa siedätettyä myös tuohon nopeammin kohti tulevaan liikenteeseen. Meillä päin kun maastot on juurikin niitä autoteitä. Ei tee ihan ensimmäiseksi mieli vaarantaa omaansa tai autonkuljettajan henkeä rynnimällä vaan autojen sekaan. Vaikka mukaan ottaisi vetohevoseksi pomminvarman liikenteessä kulkijan niin sillä ei omalle hevoselleni ole tilanteen sattuessa mitään merkitystä. En sitten tiedä onko autoilijoilla vaan puutteita tiedoissa miten hevonen kohdataan vai tekeekö osa kuljettajista selkeästi kiusaa ratsukon kohdatessaan.Veikkaan että tämän pelon siedättämiseen menee aikaa ja paljon.
 |
| Kuvauksellinen isopää. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti