Koira...eikun heppakoulussa

Tuire Kaimion, Hevosen kanssa teos, joka nykyisin on jaettu kolmeen eri opukseen, on nyt tankattu, tankattu ja tankattu. Täytyy sanoa että nämä olisi pitänyt lukea ennen kuin aloitti koko hevosharrastuksen. Helpottaa elämää kummasti kun on jonkinlainen käsitys miksi hevonen käyttäytyy tietyllä tavalla. Syy miksi aloin aiheeseen tutustua oli tämä katastrofia muistuttuva maastakäsin talutusreissu, jossa taluttaja oli kaikkea muuta kuin mukavuus- /turvallisuusalueellaan. Vaikkakin reissu oli yli kolmivuotisen yhteiselomme ajalla ensimmäinen tuota laatua oleva niin halusin perehtyä asiaan hivenen syvemmin. Voin nimittäin vakuuttaa että tapahtunut tilanne tuon yli 170 cm ja noin 650 kg kokoisen eläimen kanssa laittoi miettimään asioita uudelleen. Siinä tunsi itsensä suhteellisen pieneksi ja olemattomaksi. Ihan vähästä en säikähdä mutta tuolla kertaa pelotti ja oikeasti.

Vaikka Vessu on ollutkin aina normaalitilanteissa herkkä ja tietyllä tapaa kuulianen niin havahduin siihen että se ei osaa tiedostaa mikä on minun oma tilani minne sillä ei ole mitään asiaa silloin kun minä niin vaadin. En ole osannut ajatella asiaa tältä kannalta ja olen aina päästänyt hevosen ihan iholle ja se oppinut siihen että sen ei tarvitse koko ajan väistää minun tontiltani mihinkään.

Tutustuttuani hevosen lajikohtaiseen käyttäytymiseen ja hevosen peruskoulutukseen syvemmin, aukesi aika moni asia eri tavalla kuin olin aiemmin ajatellut. Kaikkea hevoselle ei tarvitse uudelleen opettaa mutta juuri ne kaikkein tärkeimmät kuten se ihmisen tilan kunnioittaminen on nyt koko ajan päivittäisessä toiminnassa mukana.

Aloitin asiaan lähestymisen sillä että hevosen pitää siirtyä pyynnöstäni poispäin. Ensimmäinen harjoitus oli että kun kosken sormellani nälkäkuopan kohdalle niin kevyesti että tunnen karvat juuri ja juuri, on hevosen jo siihen reagoitava. Kaimion opissa hevonen opetetaan myötäämään paineeseen ja sen palkinto on paineen poistaminen. Yllätyin siitä miten herkästi hevonen reagoi. Alkava kosketus on minimaallisen kevyt ja on hienoa huomata miten pieneen eleeseen hevonen reagoi. Koulutus pilkotaan osiin ja ainakin Vessu tajuaa suhteellisen nopeasti mitä siltä pyydetään. Tai ilmeisesti tajuaa miten siitä pienestäkin paineesta pääsee pois tekemällä tietyn liikkeen. Takaosan siirtäminen on jaksotettu niin että ensin paine irrotetaan heti kun hevonen edes siirtää painoaan pois. Seuraavaksi riittää kavion osittaitainen nostaminen ja hiljalleen askele askeleelta väistäminen. Jokainen vaihe sisältää 8 onnistutta toistoa ennen kuin asiaa vaikeutetaan. Käytettävää painetta muunnellaan ja hevonen voidaan halutessa opettaa myös väistämään sanallisesta pyynnöstä. Hevosta suositellaan siedätettäväksi korkeintaan 30 min kerrallaan. Suosittelen lämpimästi aiheesta kiinnostuneita lukemaan Kaimion kirjat.

Tähän mennessä ollaan opeteltu taka- ja etuosan väistämistä, peruuttamista, pään laskemista sekä pään siirtämistä pyynnöstä  ja näiden alettua sujumaan sitä ihmisen tilan kunnioittamista. Hyvä apuväline on ollut naruriimu ja pitkä riimunnaru. Tilan kunnioittamista ollaan harjoiteltu nyt ulkona siten että piirrän ympärilleni noin puolentoista metrin ympyrän jonka sisään hevonen ei saa tulla. Jos se tulee niin väistätän aina sen osan hevosesta takaisin ympyrän ulkopuolelle millä se on lähestynyt minua. Jonkin aikaa kesti että hevonen älysi, mitä pyydetään ja se oli kovin kummastuneen näköinen pohtiessaan tilannetta. Hiljalleen minun ympyrääni laajennettiin ja edelleen hevosen piti pysyä pois alueeltani. Tässä auttaa se ympyrän piirtäminen maahan sillä silmämääräisesti etäisyyden arviointi itselle on vaikeata. Jos hevonen kävelee ympyrän ulkopuolella siihen ei puututa jollei se ylitä rajaa.

Vessu tajusi asian suhteellisen nopeasti ja tyytyi seisoskelemaan paikallaan. Tällä hetkellä kun laitan sen seisomaan paikoilleen, voin kiertää sitä pitkän liinan kanssa vaikka ympäri. Seistä sen takana ja kosketella kauttaaltaan sillä liinalla selkää, kylkiä, jalkoja ym. Eli nyt opetellaan sitä että liikkeelle lähdetään ainoastaan minun pyynnöstäni. Myös juoksuttaessa pyydän sen aina läheltäni liikkeelle pienellä paineella neuvoen.

Koko ajan opetellaan lisää asioita ja tuntuu mukavalta kun hevonen tuntuu rennommalta ja vastaa pienempiin apuihin. Paljon on opeteltavaa emännällä kuitenkin vielä mutta luulen että tämä pidemmän päälle kannattaa. Helppo luonne tamma ei ole ja häntä pyörähtää kyllä hyvinkin helposti heti kun mukavuusalue murtuu. Vähän luovimista tarvitaan että homma pelaa. Tänään ratsastelin hetken myös naruriimulla ilman satulaa. Täytyy kaivaa kesällä ostetut länkkäriohjat kaapista niin saadaan pidemmät narut :)

Naruriimu ensimmäistä kertaa käytössä oman tontin hallintaa harjoitellessa.

Kuulumisia

Vuosi on edennyt jo helmikuun puolelle joten lähempänä kesää ollaan :) Pakkaset on lauhtuneet ja luntakin saatiin vähän lisää. Nyt vaan toivotaan ettei nämä plussakelit kaikkea sulata. Monta viikkoa kestänyt ratsastajan massiivinen selkä- sekä koko kropan kipuilu on taantunut taasen normaalille kipuasteelle ja ratsastamaan on päässyt mukavasti. Edelleenkin säästelen rankaa ja jätän harjoitusravit väliin. Joskus kyllä on pakko vähän kokeilla vaikkei se mukavalta tunnukaan. Istuntatunnit on olleet nyt pidemmällä tauolla joulun ja uudenvuoden pyhien sekä aikataulujen sopimattomuuden vuoksi. Odotan innolla että pääsisin taas valvovan silmän alle. Sitkeästi olen yrittänyt noudattaa ohjeita joka ratsastuskerralla ja tuntuu että joitakin ongelmakohtia pystyy jo paremmin hahmottamaan. Ulkopuolisen silmä ja vinkit olisi kyllä tervetulleita sillä huomaan että vaikka hahmotan jonkin epäkohdan istunnassa, niin en osaa sitä aina korjata itse niin kuin pitäisi. Jotakin muutosta on tapahtunut kylläkin koska hevonen on nykyään helpompi ja rennompi ratsastaa. Kun oma istunta loksahtaa ajoittain kohdalleen, on muutos hevosessa suuri.

Vessu on nyt liikkunut vähän kevyemmin mutta kuitenkin säännöllisesti. Edelleen vasen takajalka ottaa ylimitoitettua askelta varsinkin ulkoa sisälle tullessa, jolloin pohja muuttuu kovaksi. Ratsastaessa ja liinassa juoksuttaessa liike on aikalailla normaali. Alkuverryttelyyn täytyy varata aikaa. Jotakin siellä vasemmassa takasessa kuitenkin on vialla sillä vaikka liike normalisoituu niin pientä jäykkyyttä on kuitenkin huomattavissa. Oikeaan kierrokseen mentäessä hevonen mielellään asettaa itseään vähän ulospäin ja oikean laukan nostaminen on ajoittain hankalaa. Mitään turvotusta tai lämpöä jalassa ei ole havaittavissa. Itse epäilen vahvasti että sieltä kinnerpatit löytyvät kun aletaan tutkimaan. Joka tapauksessa klinikalle mennään kuviin, jotta saadaan selville mitä sieltä löytyy. Kinnerpatit sinällään eivät yleensä käyttöä haittaa kun muistaa niiden olemassaolon kuitenkin huomioda. Ja jos kinnerpatit sieltä löytyvät niin silloin loppuu meidän kengättömyys takastenkin osalta sillä kinnerpatti hevonen tarvitsee tietynlaisen kengityksen tukemaan jalan oikeata asentoa. Nyt kun kaviot ovat syksyn ja alkutalven jäljiltä todella lyhyet niin toivon että tämä lumi pysyisi nyt maassa, jotta kaviot pääsisivät kasvamaan kunnolla. 

Kavioista puheenollen, sitkeässä ollut vasemman etujalan sädemätä näyttää paljon paljon paremmalta. Päkiäisen kantauurre on tervehtynyt ja ainoastaan säteen uurroksessa on enää huomattavissa huonoa kudosta. Samassa kaviossa oli syksyllä iso halkeama suoraan kavion etuosassa, jonka vuoksi päädyttiin hevonen laittamaan edestä kenkään. Nyt on kengitetty kolme kertaa ja edelleen halkeamakohdassa on selkeä infektiokohta joka näkyy mustana alueena kavion sisällä halkeaman kohdalla. Kädet ja jalat ristissä toivon että tuo viheliäs kaksi vuotta kestänyt sädemätä alkaa olla oikeasti selätetty.

Poni perkules taas säikäytti omistajansa perusteellisesti kun menneen sunnuntain aamuna tuli tallilta puhelu että hevonen makailee tarhassa ja on tuskaisen oloinen. Saman tein vaatteet päälle ja tallille katsomaan tilannetta. Ihanat ihmiset olivat alkaneet heti taluttamaan tammaa ennen kuin pääsin paikalle. Hevonen oli kipeän oloinen ja selvää oli että jonkin asteinen ähky sillä oli. Tällä kertaa huolestuin kovasti sillä hevonen oli apaattinen, se haukotteli ja muljasi suullaan koko ajan. Se oli venytellyt itseään ja mennyt makuulle. Suun limakalvot olivat jo sinertävän vaaleat. Ähkyhevosia olen nähnyt monta mutta ikinä ennen en ihan tällaisilla oirella. Soitto päivystävälle eläinlääkärille joka sattui olemaan juurikin luottoeläinlääkärimme ja hän vakuutteli että ummetusähkyssä oleva hevonen käyttäytyy useasti juuri noin. Sovittiin että taluttelen muutaman tunnin ja jollei tila ala vakaantumaan niin sitten hän tulee katsomaan. Sain hevosen juomaan heti hyvin ja suolistoäänet alkoivat koventua kun vaan pysyttiin liikkeessä. Tällä kertaa ähkyoireet helpottivat onneksi muutamassa tunnissa. Useimmiten ähkyt ovat lieviä mutta luulen että jokainen hevosenomistaja lievänkin ähkyn kohdatessaan joutuu aina miettimään sitä pahinta mahdollista. Se että ähky huomatamaan heti alkuvaiheessa on varmasti monen hevosen pelastus. Meillä vartiointi pelaa ja tällaiset asiat huomataan heti. Siitä suuri kiitos ihanalle tallin väelle!

Kylmää on mutta on edes lunta.

Eskimoratsastaja

Turvat jäässä :)

Smurffiheppa

<3

Ähkypotilas :(

  

Pattitilanteita

Pakkaset jaksaa paukkua ja aika monen suusta kuulee että alkaisi jo kylmyys riittää. Kauan sitä lunta ja pakkasta toivottiin mutta ei nyt sentään ihan näin kylmää tarvitsisi olla.
Ratsastaja on edelleen reporankana ja nyt sitten hevonenkin on alkanut oireilemaan selästään ja takajaloistaan. On aina alkuun todella jäykkä ja vaatii pidemmän ajan vertyäkseen kuin ennen. Vähänkin jos tekee rankemman treenin niin seuraavana päivänä on selkeästi huonompi. Ei onnu eikä ole epäpuhdaskaan mutta jotenkin outo. Ottaa varsinkin vasemmalla takasellaan ylimitoitettua askelta, joka vertymisen jälkeen kuitenkin useimmiten normalisoituu. Hevoselle on nyt varattu kranio-sakraalihoito ja sitä odotellessa liikumme kuitenkin päivittäin mutta hivenen kevyemmin. Saas nähdä mitä kraniossa selviää ja varmaan alkaa olemaan ajankohtaista kuvauttaa takapolvet ja kintereet klinikalla. Kai sieltä vähintään kinnerpatit tai muuta vastaavaa löytyy.

Toisenlainen pattitilanne on taas korostunut hevosen käytöksessä. Nimittäin liikenne. Eniten päänvaivaa tuottaa lujaa vastaantulevat autot jotka eivät pyynnöstäni huolimatta hidasta. Hevonen jähmettyy ja odottaa että auto on lähempänä ja sitten losauttaa lapa edellä kohti autoa. Tämä tapa on hevoselle luontainen saalistajan harhautuskeino jolla se pelaa itselleen lisäaikaa paetessaan vaaraa. Kun tämä "saalistaja" on auto niin en edes halua ajatella miten tuossa pahimmillaan käy. Joulumaastossa tapahtuneen läheltäpiti tilanteen jälkeen pelko autoja kohtaan on taas suurentunut. Pakoreaktion lyödessä päälle, ratsastaja on pelkkä matkustaja jolla ei ole mitään sanavaltaa tilanteen selvittämiseksi. Ongelmaa on lähdetty setvimään ihan perustasolta harjoitellen maastakäsittelyn perusteita. Aiemmin tuo on ollut maastakäsin autoja kohdatessa vähän rennompi mutta tänään tehty maastakäsin lenkki oli kaikkea muuta kuin turvallista menoa.

Käytiin kävellen vanhalla tallillamme ja jo sinne mennessä oli matkalla hiukan keskusteltavaa käyttäytymisestä. Kevyempi liikutus ja nämä pakkaskelit tekee tehtävänsä ja viimeinenkin aivosolu korvien välissä lamaantuu. Tilannetta ei helpottanut koirien ulkoiluttaja, joka katsoi viisaammaksi mennä koiriensa kanssa hiljaa seisomaan pusikkoon hevosen kohdatessaan. Hevosen mielestä tämä oli luonnollisesti pelottavaa kun vastaantulijat jäivätkin "väijymään" puskaan.  Matkalla joudumme ylittämään suhteellisen vilkkaasti liikennöidyn tien ja koskaan ennen ei ole niin suurta ongelmaa sen ylittämisestä muodostunut kuin tänään. Hevonen panikoitui autojen äänistä täysin varsinkin kotiinpäin mennessämme ja tien ylitettyämme se vain hyppi pystyyn ja kouhi etusillaan kohti taluttajaa. Autojen äänet aiheuttivat sille valtavan pakoreaktion, ja se yritti päästä tilanteessa pois lähtemällä ylöspäin. Normipituinen riimunnaru ei anna kovin paljoa tilaa väistää paniikissa sinkoilevaa hevosta. Ihan vähästä en minäkään hätkähdä mutta tänään pelotti ja paljon. Noin kilometrin verran sen kanssa tahkosin kunnes sain sen vasta rauhoittumaan.
Seuraavan retken muistilistalla on taluttajalle kypärä päähän ja pitkä naru.

Tällaiset konfliktit harmittavat niin paljon! Tämänkin kanssa kun voi maastoilla ihan missä tahansa ja mennä ties minkä härvelin ohi, kunhan se härveli ei tule lujaa vauhtia vastaan. Tässä saa miettiä nyt oikein urakalla että miten hevosta saa siedätettyä myös tuohon nopeammin kohti tulevaan liikenteeseen. Meillä päin kun maastot on juurikin niitä autoteitä. Ei tee ihan ensimmäiseksi mieli vaarantaa omaansa tai autonkuljettajan henkeä rynnimällä vaan autojen sekaan. Vaikka mukaan ottaisi vetohevoseksi pomminvarman liikenteessä kulkijan niin sillä ei omalle hevoselleni ole tilanteen sattuessa mitään merkitystä. En sitten tiedä onko autoilijoilla vaan puutteita tiedoissa miten hevonen kohdataan vai tekeekö osa kuljettajista selkeästi kiusaa ratsukon kohdatessaan.Veikkaan että tämän pelon siedättämiseen menee aikaa ja paljon.

Kuvauksellinen isopää.