Vanhan ja uuden opettelua opettelua

Rankavammaisen ratsastus on ollut tosiaan perä edellä puuhun kiipeämistä jo pidemmän aikaa ja haikeana olen muistellut aikoja jolloin istuminen ja ylipäätään ratsastaminen oli paljon helpompaa. Ei sillä että se olisi joskus täydellisen helppoa ja sujuvaa ollut mutta edes vähän mukavampaa. Edellisestä niin sanotusta tavoitteellisesta ratsastuksen aikakaudesta on vierähtänyt paljon aikaa ja tässä välissä olemmekin parannelleet joko tapaturma-alttiin ratsun vammoja sekä sittemmin rankavammaisen ratsastajan vammoja.

Nyt takana on kaksi valmennustuntia ja täytyy sanoa että mukavampi on lopettaa ratsastus hymyyn kuin itkuun. Itse pidän tärkeänä sitä että kykenee hahmottamaan omat vikansa. Hevonen kun on ratsastajansa peilikuva ja ratsuaan on turha syytellä jos itse ei kykene asioita sille selkeästi kertomaan. Vaikka valmennuksia on takana vasta kaksi niin niistä saatu apu ja ohjeistus on korvaamatonta. Jo pientenkin istuntamuutosten saattelemana hevonen on alkanut liikkua rentona ja tyytyväisenä. Itsellä olo on aivan kädetön kun yhtäkkiä pitäisi oppia hahmottamaan kroppansa aivan eri tasolla. Nyt kun istunnan ongelmia on päästy avaamaan kohta kohdalta niin myös omien vinouksien ja muiden ongelmien hahmottaminen on helpottunut. Niiden korjaaminen onkin sitten ihan eri juttu. Asiaa helpottaa huomattavasti se, että opettaja osaa konkreettisesti ja selkeästi tuoda ongelmat ja niiden korjaamisen esille.

Oman kropan hahmottaminen on vaikeata. Alkuun minusta tuntui että vasen puoli on se huonompi mutta jostain syystä se on osoittautunut ilmeisen vääräksi arvioksi. Molemmissa puolissa tosin on kyllä sanottavaa. Nyt kun asioita on alkanut havainnoimaan eri tavalla niin oikea puoli onkin ehkä se haasteellisempi. Istuinluiden tasapainottaminen balanssiin on tuntunut vaikealta ja itse en ole osannut tiedostaa mitä teen väärin. Olen koko ajan yrittänyt korjata istuntaa kyllä oikealle mutta varsin väärin keinoin. Olen siirtänyt itseäni voimalla oikealle ja miettinyt että valuuko satula koko ajan vasemmalle. No ei valu. Ongelmana on se oma oikea jalka. Vasenkin jalka on liidellyt omia menojaan mutta en edes itse ole huomannut että oikea se vasta nouseekin kantapäästä taivaita kohti (onnesta ei sentään selän yli....jotkut tietää mitä tämä tarkoittaa ;) buah ha haa...). Paino on siis ollutkin koko ajan enemmän vasemmalla. Ylös sojottava kantapää yhdistettynä ulkokierrossa olevien varpaiden  ja polven kanssa onkin painanut oikeata istuinluuta sisälle päin ja näin ollen aiheuttanut juuri sen mitä olen ihmetellyt, eli miksi hevonen punkee koko ajan vasemmalle. Eihän reppanalla muuta vaihtoehtoa ole ollut kun on hakeutunut keskelle painoani. Ilmeisesti pitkään vaivannut oikeaan kierrokseen väärän laukan nostaminen on peräisin tästä istuntavirheestä.

Yksi pahimmista ongelmistani sijaitsee korvien välissä. Pitäisi malttaa tehdä rauhassa ja hyväksyä se, että "uuden" opetteluun pitää nyt oikeasti käyttää aikaa ja paljon. Kiire ei ole!!! Itsekriittisyys kun tuntuu olevan niin mukavaa puuhaa ja välillä tekisi mieli piestä itseään siitä kun ei osaa tehdä asioita oikealla tavalla HETI! Tässä vahvasti painaa myös se, että henkisesti joutuu kokemaan tietynlaista riittämättömyyden ja epäonnistumisen tunnetta selän jatkuvan kipuilun vuoksi. Pitäisi kuitenkin olla onnellinen kaikesta siitä mitä itse pystyy fyysisesti tekemään. Ympärillä kun näkee ihmisiä jotka elävät paljon suurempien fyysisten haasteiden kanssa. Näitä asioita tulee pohdittua paljon ja vaikka ne niin sanotusti järjellä ymmärtää niin aina sitä vaan jaksaa takertua siihen omaan "riittämättömyyteen" ja oman navan tuijotukseen.

Aiemmin kirjoitin että noin kaksi kymmenestä ratsastuskerrasta onnistuu. Nyt takana on monta onnistunutta ratsastusta edelliseen verrattuna. Olen yrittänyt opetella miltä tuntuu istua oikealla tavalla. Tuntuuko molemmat istuinluut samalta? Onko molemmat reidet yhtä tiiviisti satulassa? Liikkuuko hevonen vinossa? Miksi suuntaa vaihtaessa puolierot vahvistuu? Sojottaako varpaat ja polvi oikeaan suuntaan? Kevennänkö oikein?... ja sitä rataa. Toki mukaan mahtuu niitäkin kun on taas ollut pakko niellä se fakta että tänään se ei vaan suju. Tätä se tämän selän kanssa tulee varmasti aina olemaan mutta sen kanssa täytyy oppia elämään. Vaikka "epäonnistuminen" ketuttaa niin olen yrittänyt ajatella, että seuraavalla kerralla sitten onnistun ehkä paremmin. Ja nyt ei epäonnistumisen kohdalla todellakaan puhuta mistään sarjavaihtojen rikoista vaan ihan siitä että pystynkö edes istumaan satulassa ylipäätään. Eilen olin aivan ruoto poikki työpäivän päätteeksi ja en pystynyt edes käynnissä istumaan kivutta. Tänään eilisestä viisastuneena viritin ensin loimen tallikämpän lattialle ja tein nopean jumpan/venyttelyn ennen ratsastusta ja paremminhan se ratsastus sujui kuin eilen.

Suurin motivaation lähteeni tällä hetkellä on hevonen. Kaiken onnellisin olen siitä, että se pystyy pitkälti jo kulkemaan rentona tyytyväisesti pärskien kun olen saanut istuntaani sitä vähemmän häiritseväksi. Vessu on äärettömän herkkä ja se ahdistuu hyvin helpolla minun virheistäni. Nyt vaan pitää malttaa oman tekemisen kanssa ja panostaa perusasioihin ja siitä hiljalleen kasvattaa vaikeusastetta. Kyllä tässä jo muutama kiintopiste mielessä häämöttää ratsastamisen suhteen mutta ollaan niistä vielä vaiti ;) Katsotaan mitä tulevaisuus tuo vai tuoko se mitään.

Ystävyyden alkutaipaleella

Ja niin ne ratsastajan jalat on könöttänyt takana jo vuonna 2011.

Jos ratsastaja on yli-innokas niin ei ratsu kauas puusta putoa. Tyylinäyte RAVIpuomeilta :)

Rakkauksista suurin <3

Talvi ja sen tuomat haasteet kengityksen suhteen

Vessun kengättömyys etusten osalta siis loppui syksyllä kun oikea etukavio lähti pahasti halkeamaan varpaalta. Kengittäjän kanssa tultiin siihen tulokseen että laitetaan edestä kenkään ja sillä selvä. Toisekseen etusia oli muutoinkin hankala kengättä pitää kun hevonen tekee mitä ilmeisemmin sivutöikseen maansiirto- ja kaivinkonehommia  kun katseli koko varpaan leveydeltä nysäksi viilattua kaviota. Kengitys sujui pitkän tauon jälkeen erittäin mallikkaasti. Ainahan näin ei ole ollut ja suurin syy on ollut se että hevosella kemiat ei kengittäjän kanssa ole pelanneet. Nykyinen kengittäjämme on aivan huippu rauhallinen ja hevonen on hänen kanssaan hyvin asiallinen ja helppo laittaa.

Ensimmäisen kengitysvälin aikana huomasi miten paljon jalan liikerataa muuttaa lyhyt ja epätasapainossa oleva kavio. Vessulla on aina kengät kuluneet edestä enemmän kuin takaa mutta nyt jalka tuli sen verran hassussa kulmassa alas että kenkäkin kului varpaalta puhki. Kengitysväli pidettiin tarkoituksella suhteellisen pitkänä eli 9 viikkoa sinniteltiin samoilla kengillä. Kavio tuona aikana kasvoikin nopeasti ja toisen kengityksen aikana oli jo reilusti ainesta mitä vuolla.

Oikeassa etukaviossa ollut halkeama paljastuikin todella syväksi. Vieläkään ei saatu kaikkea vuoltua pois. Oli pakko ottaa ihan kuvia millainen se on ollut. Muutama kengitysväli varmaankin vielä menee, jotta huono osa kasvaa kokonaan pois.

Halkeama kaviossa on ylettynyt hyvin syvälle.

Ehjän kavion pintaa.

Ja sitten se meikäläisen mieltä eniten painava asia kengässä olevan hevosen kanssa on ne surullisen kuuluisat hokkivammat talviaikaan. Päädyimme alkuun laittamaan normaalia matalamman hokin talvikenkään ja sovimme että vaihdan sitten lumen tultua sille vähän pidemmät tilalle. Nyt lunta on sen verran että tänään kentällä ratsastaessani huomasin että on aika laittaa järeämpää kalustoa alle. Kaikki jäsenet ristissä toivon että se nyt maltaa olla niiden kanssa riehumatta.

Takakavioden kohdalta käytiin taas keskustelua että mitä niiden kanssa tehdään. Laitetaanko kenkään vai ei. Pohdin tätä asiaa joka kengitys kerran lähestyessä. Ja taas päädyttiin siihen, että jos niin sanotusti kahdesta pahasta täytyy valita pienempi paha niin jätetään kengättä. Suhailee tarhassa taas välillä siihen malliin että saa nyt ainakin hetken vielä olla nakuna. Ja jos se tilanne tulee että kengät on laitettava niin sitten viritellään sinne vähän erilaista hokkia kuin normaalisti. Takakaviot ovat muutoin hyvät mutta tarhan pohjan vaihtuessa nurmipohjasta karkeaan hiekkaan se tietenkin tarkoittaa sitä että kavio kuluu todella paljon. Nyt kuitenkin lumen tultua kavio pääsee taas kasvamaan enemmän.

Sen kummempia ajattelematta en edes miettinyt tilsakumien laittoa talvikenkiä laitettaessa ja eihän niitä siellä nyt sitten ole. Olikohan peräti heti samalla viikolla kun se lumi sitten sieltä maahan sateli. Meillä on hyvin hienoa hiekkaa kentällä ja se on lumen kanssa sekoittuessaan sitten todella hyvin paakkuntuvaa. Saaran ensimmäinen meille pitämä valmennus oli tilsojen kannalta yhtä helvettiä. En edes jaksanut enää laskea miten monta kertaa tunnin aikana jouduin tulemaan selästä alas ja hakkaamaan tilsat irti. Sai täti ainakin treeniä :) Onnesta joku viisas on keksinyt eri variaatioita tilsojen ehkäisemiseksi. Olin joskus törmännyt netissä pyöriessäni sellaisiin irtotilsakumeihin. Kukaan tutuista ei tiennyt niistä mitään ja kaikki faktat niiden toimimisesta tai toimimattomuudesta jäi nettitekstien varaan. Seuraavaan kengitykseen oli kuitenkin vielä niin monta viikkoa aikaa että aloin kyseistä tuotetta etsimään. Apu löytyikin läheltä sillä niitä oli myynnissä Hööksissä joka on aivan lähellä.

Alkuun en ollut kovin toiveikas niiden toimivuuden suhteen mutta täytyy sanoa että yllätys oli erittäin positiivinen. Kaiken lisäksi ne ovat paljon kavioystävällisemmät kuin normaalit kengän ja kavion väliin tulevat perinteiset  tilsakumit. Ja jotta asiat ei täysin helpoiksi muutu niin näiden irtokumien kanssa joutuu tekemään vähän enemmän kyllä töitä. Tuote on nimeltään PolarPad. Myynnissä yhtä kokoa josta sitten leikataan sopivan kokoiset lätkät kunkin tarpeeseen. Ainakin muovi on kestävää sillä sen leikkaaminen hyvilläkin saksilla kävi ihan työstä. Kumissa on metalliset kiinnikkeet joilla ne tulevat kärkihokkeihin kiinni. Tuotteen asennus siis vaatii kärkihokkien irroittamisen ja takaisin ruuvaamisen. Sinänsä helppo homma ja ainakin itse muutoinkin aina tasaisin väliajoin kiristelen hokkeja. Suositus näiden kanssa on että vähintään kolmen päivän välein lätkä joko otetaan irti tai sitten kavion ja kumin välinen osuus puhdistetaan kunnolla esim vesipesulla. Kengättömyyden ja sädemätäepisodien aikana kavion hoito on ollut niin aikaa vievää puuhaa että enää ei yksien kärkihokkien ruuvaaminen suuntaan tai toiseen tunnu missään. Kumit on olleet alla nyt viikon verran ja ovat kyllä osoittautuneet toimiviksi. Taidan hoitaa jatkossakin tilsattomuuden näiden avulla. Tossujen kanssahan tilsaongelmaa ei edes tule, joten meillä näitä tarvitaan vain etujaloissa.

Pala leikattu sopivan kokoiseksi ja kiinnitetty kärkihokkeihin.

Vessu testaa tuotetta.

Tilsoja ei jäänyt. Ennen näitä lätkiä samana päivänä, aiempi lenkki keskeytyi hitonmoisiin tilsoihin joilla ei pystyssä pysynyt. Näillä lunta kerääntyy pieni määrä mutta se irtoaa kavion pohjasta saman tein.

Tykkään!