Rikki, poikki, katki ja sitä rataa

Jos jostain saisi terveen selän, olisin enemmän kuin tyytyväinen. Parin viime vuoden ajan olen itse ollut koko ajan niin kipeä että ratsastaminen on ollut hyvin hankalaa. En ole pystynyt ratsastamaan täysipainoisesti juuri lainkaan ja meno onkin ollut pitkälti kävelyä ja keventämistä. Harjoitusravista on ollut turha uneksiakaan. Henkisesti on raskasta kun fysiikka pettää. Tällaisia asioita ei osaa ajatella ennen kuin ne osuvat omalle kohdalle.
Päivät vaihtelevat suuresti eli joskus pystyn jopa hetken istumaan kunnolla mutta sitten saattaa taas mennä viikko kausia että ranka ei taivu mihinkään suuntaan.

Edellisen hevosen kanssa en päässyt tekemään juuri mitään kun se oli koko ajan rikki. Nyt kun on sitten kunnossa oleva hevonen alla niin itse on siinä kunnossa ettei mikään onnistu. Ei mene aina nallekarkit tasan. Monesti suutuspäissäni ajattelen että lopetan koko ratsastamisen mutta aina huomaan istuvani uudelleen selässä. En minä tätä touhua oikeasti pystyisi koskaan lopettamaan.
Valmentautunut en ole pariin vuoteen ja sen kyllä huomaa. Työmaata riittää ja hammasta purren olen päättänyt että jonain päivänä saan vielä kropan toimimaan niin että pystyn ratsastamaan "oikeasti". Jatkuvat kiputilat ovat aiheuttaneet kroppaan virheasentoja, joista lantion vinoutuminen on ollut suurin haaste ratsastaessa. Lantio kun on se palikka jonka päälle koko istunta rakentuu. Jos lantio ei toimi oikealla tavalla, ei toimi mikään muukaan osa.

Nyt muuton jälkeen on taas motivaatio kasvanut ratsastuksen suhteen. Olen ratsastanut useita kertoja viikossa vaikkakin vaihtelevalla menestyksellä. Naapuritallilla järjestetään useamman kerran vuodessa harjoituskoulukilpailuja ja nyt onkin taas jotain tavoitetta ratsastuksen suhteen. Tässä vaiheessa kun taas opetellaan niin sanotusti ratsastamaan uudelleen on motivaation ylläpitäminen äärettömän tärkeätä. Nyt talvella ratsastetaan kolmen osakilpailun Dressage Winter Masters kokonaisuus. Ensimmäiset kisat on takana ja kyllä se olikin mukavaa pitkän tauon jälkeen. Edellisistä kisoista ehti jo reilu vuosi vierähtää. Ensimmäisessä osakilpailussa menimme  Harrasteluokan kouluohjelman 2009 sekä Aikuisohjelman. Ennen kisoja treenattiin peräti kolme kertaa, joten ei ihan tuo määrä ratsastusta riitä. Harrasteessa sijoituimme ensimmäisiksi jollain ihmeellä ja aikuisohjelmassa hevonen rikkoi laukalle useamman kerran ja olimme viidensiä. 

JCC:n harjoituskisojen palkintojen jaossa.

Vessu on äärimmäisen herkkä istunnalle ja karkaa alta heti jos alan jäkittämään selässä. Se kuumenee ja alkaa protestoimaan kuolaimeen purren heti kun oma kehon hallinta murenee. Nyt olen aloittanut projektin "romu ratsastaja kuntoon" ja tavoitteena on istua selässä hevosta häiritsemättä. Onnistuu tai ei mutta yrittänyttä ei laiteta. Alkaa ärsyttämään kun noin kaksi ratsastuskertaa kymmenestä ehkä jotenkin onnistuu. Loput kahdeksan yleensä päättyy äärimmäiseen ketutukseen ja joskus jopa itkuun. 

Ensimmäinen valmennustunti on nyt takana ja oli ihanaa kun löytyi opettaja joka osaa pala palalta korjata tällaisen rautakangen istuntaa. Meitä käy opettamassa Riding Fysion Saara Uusitalo. Todella hyvä ja selkeä opettaja joka osaa hommansa erittäin hyvin. Ongelmanani on ollut tuo lantion vinous ja etukumarassa kenottaminen. Tätä etukumaraa olen ihmetellyt että mistä se johtuu mutta Saara pyysi kiinnittämään huomiota vasempaan nilkkaani, joka jännittyneenä siirtä koko pohkeen taakse ja nostaa kantapään ylös. Ja kun kantapää on ylhäällä muuttuu oma painopisteeni eteen aiheuttaen etukumaran asennon. Kun jalan asento korjattiin muuttui istunta suoremmaksi. Yhden tunnin aikana sain niin hyviä oivalluksia siitä miten pystyn korjaamaan lantion asentoa. Kun lantio ja jalat saatiin toimimaan paremmin muuttui myös käden asento paremmaksi. Vasen käsi kun tuppaa työntymään olkapäätä myöden eteen. Hevonen oli myöskin mielissään ratsastajan istuntamuutoksesta ja alkoi kulkemaan tasaisesti ja tyytyväisesti pärskien mitä se ei kovin usein tee. Näitä lisää ja paljon kiitos!

Viikon päästä ratsastetaan jo toinen osakilpailu ja aina yhtä ajoissa liikeenteessä kun olen niin taas järjestin itseni tilanteeseen jossa pitää viikossa kehitellä omavalintainen helppo c/b tasoinen kür ohjelma ja opetella se vielä ratsastamaankin. Aikaa tämän valmisteluun on ollut yli kolme viikkoa. Kun ei opi niin ei opi. 

Entisen tallin kentällä vierailemassa.

Omalla kentällä ravailua. Tässä näkyy nyt se mitä jännittynyt nilkka aiheuttaa koko istunnalle.

Muutto takaisin kotikulmille

Syksyn kohokohta oli muutto lokakuun alussa takaisin "koti"kulmille Ylöjärvelle. Joihinkin paikkoihin vaan juurtuu enemmän kuin toisiin. Ihanaa kun ympärillä on taas vanhat heppailu kaverit.

Vessun uusi koti eli Mäntysalon tila sijaitsee Ylöjärven Lakialassa vain reilun kilometrin päässä vanhoista tallimaisemistamme.
Tallissa on karsinapaikat kahdeksalle hevoselle. Puoliveristen klaania edustavat Baltian ihmeet Vessu ja Vani. Kotimaan edustajia ovat suomenhevoset Tähti, Taika (tällä hetkellä vielä Ypäjällä ratsuopissa), Topi ja Valtteri. Kääpiöosastolla vaikuttavat shettistamma Martta ja sen super söpö orivarsa Martti. Joukkoon pitäisi tulla vielä pari islanninhevosrodun edustajaa lähiaikoina.

Ihanaa oli ratsastella vanhoissa maisemissa. Hevonen muisti selkeästi mistä piti kääntyä minnekin.

Vessu ja Tähti muuttivat talliin ensimmäisinä ja jostain syystä Vessu ei hyväksynyt Tähteä lainkaan alkupäivinä. Tammat laitettiin vierekkäisiin karsinoihin ensimmäisenä yönä ja rakas iso ystäväni olikin yön aikana potkimalla tuunannut  karsinansa takaseinää ja vesikupin putkea heti ensi töikseen.
Dinosaurusmylvintää kuului usemman kerran. Kaikki, jotka ovat kyseisen mylvinnän kuulleet ymmärtävät miksi se on nimetty dinosaurusmylvinnäksi :)

Seuraavana aamuna tammat menivät vierekkäisiin tarhoihin pihalle ja sielläkin Vessu oli sitä mieltä että naapuri ei ole mistään kotoisin. Ei noteerannut Tähteä muutoin kuin hyökkimällä lankoihin sitä kohti. Oli todella rauhaton ja ajatteli ilmeisesti olevansa ainoa hevonen koko tontilla. Koko aamupäivän se suhasi pitkin tarhaa todella hermostuneena ja onnettoman näköisenä. Omat hermot meinasi jo mennä riekaleiksi kun näki miten stressaantunut hevonen oli. Huoli oli tässä kohtaa aika suuri sillä Vessu ei yleensä kovin helpolla ja nopeasti kotiudu uuteen paikkaan. Kaikkien onneksi tilanne muuttui kun porukkaan liittyi kolmas hevonen eli Vani. Vessu ja Tähti rauhoittuivat molemmat kuin salaman iskusta. Muutaman päivän Vessu vielä kiukutteli Tähdelle mutta todella nopeasti ne alkoivat notkumaan vierekkäin toisiinsa tutustuen. Nykyään ovat hyviä ystäviä keskenään. Karsina järjestelyjä kuitenkin muutettiin niin että Tähti siirtyi toiselle puolelle käytävää ja Vessu sai pikkuponit naapurikseen. Martalle se edelleen joskus mylvii mutta kaikkiaan poneista on tainnut tulla sille aika tärkeitä ja karsinan hajottaminenkin on loppunut. Hellyyttävä näkyhän nuo ovat kun Martti 70cm katselee kaltereiden toisella puolella olevaa reilut 170 cm olevaa jättiä.

Uudessa kodissa 1.10.2013

Ensimmäisen aamun tarhailua.

Muutaman päivän kuluttua rauha oli maassa ja hevoset levollisen tyytyväisiä.

Lokakuu eleltiin kolmen hevosen ja kahden ponin kokoonpanolla. Ruunat muuttivat loka-marraskuun vaihteessa talliin ja nyt yhteiseloa niidenkin kanssa on jo muutamia viikkoja takana. Kun hevoset lokakuussa muuttivat, oli tallin rakennusprojekti vielä aika keskeneräinen. Nyt kaksi kuukautta myöhemmin tilat alkavat olla valmiit ja tavarat löytäneet paikkansa. Talli on erittäin toimiva kokonaisuus ja tilat ovat mahtavat. Suuri plussa lämpimälle tallikämpälle, jossa on ihanaa juoda kupillinen lämmintä ja samalla seurata ikkunasta hevosten puuhia ulkosalla.

Tyypit katselee että missä ruoka viipyy.

Topin ja Valtterin metsätarha.

Hevosen kengät ja kavion hoito

Siinä vaiheessa kun pystyy opiskelemaan hevosen jalan anatomiaa ihan livenä hoitaessaan luuhun saakka olevia hokkikenkien aiheuttamia vammoja, alkaa miettimään eri vaihtoehtoja jolla hevosen jalat saisi pysymään ehjinä. Tarhasuojat on tietenkin yksi vaihtoehto mutta itse päädyin totaaliin kengättömyyteen.
Vaihtoehtoja tutkailtuani otin yhteyttä Vainikan Aitta nimiseen yritykseen joka on kengättömyyteen erikoistunut yritys. Heidän nettisivuiltaan sain paljon tietoa kengättömistä hevosista ja luin hevosten omistajien kokemuksia kengättömyydestä.

Tullessaan minulle, Vessu oli kengättä. Se laitettiin ensimmäisen kerran kenkään sen ollessa kuusi vuotias. Kun Vessu tuli suomeen sillä oli hyvät ja vahvat kaviot, jonka vuoksi aloinkin eri vaihtoehtoja miettiessäni kallistua vahvasti kengättömyyden puolelle.
Kengättömyys lähti käyntiin suhteellisen hyvin. Hevonen toki arkoi kavioitaan alkuun jonkin verran ennen kuin anturat vahvistuivat mutta pärjäsimme kuitenkin hyvin. Melko pian kengättömyyteen siirryttyämme ostin hevoselle kengättömille kavioille tarkoitetut bootsit.

Bootseja on saatavilla useammaltakin valmistajalta. Tunnetuimmat ehkä Cavallo ja Easycare. Meillä käytössä on Cavallon Simple Bootsit. Kätevät tohvelit joihin asensin talven liukkaita varten nastat pohjaan. Alkuun tossujen pukeminen vaati totuttelemista laittajalta mutta hevonen oli ne jalassaan kuin konkari konsanaan. Nämä tossut ovat pysyneet vauhdissa kuin vauhdissa jalassa ja lumihangessakin sai päästää menemään ihan kunnolla. Toki kuraisaan aikaan niiden huolto vei aikaa rutkasti ja monesti kirosin koko tossut maan rakoon. Niissä siis on hyvät ja huonot puolensa. Vessulla ei ole muita bootseja kuin Simplet olleet käytössä.

Upo uudet tohvelit

Liukkaita varten asensin pohjiin 10kpl nastoja/ tossu

Kengättömyys jakaa hevosihmiset moneen ryhmään. Joku ei näe muuta oikeata keinoa kuin rautakengät ja toiset taas eivät ymmärrä miten joku voi hevosensa jalkaan rautaa laittaa. Itselleni kengättömyys oli aivan uusi asia ja jouduin siihen perehtymään todella paljon siinä vaiheessa kun hevonen luopui rautakengistään.

Oma kantani on että jos hevonen pärjää ilman rautakengän tuomaa suojaa se todellakin on kaviomekanismin kannalta hyvä asia. Omani olisin halunnut pitää kokonaan ilman kenkiä mutta nyt alkusyksystä tamman toinen etukavio lähti halkemaan varpaalta siinä laajuudessa että kengittäjän kanssa päädyimme laittamaan sen edestä kenkään. Hevonen siis pärjäsi mainiosti ilman kenkiä lähes vuoden ajan. Laidunkauden lopulla tamma alkoi arkoa kavioitaan ja kavioaines muuttui halkeilevaksi. Syytä tähän en ole keksinyt. Takakaviot ovat edelleen hyvät ja niiltä osin tamma eleleekin takakaviot "nakuina" edelleen. Nyt tallinvaihdon yhteydessä tarhan pohja muuttui savesta hiekaksi ja takakaviot ovat kuluneet uudella pohjalla todella paljon. Nyt mietinnässä onkin että miten takasten kengättömyys jatkuu vai joudunko laittamaan sen takaakin takaisin kenkään.

Pyörittelen päässäni kauhukuvia talvesta ja mahdollisista hokkikenkien aiheuttamista vammoista takajaloissa. Mieli tekisi pitää se edelleen kengättömänä mutta katsotaan miten asia ratkeaa.

Vaikka kengät ja kengättömyys on aiheuttaneet molemmat osaltaan harmaita hiuksia niin täytyy sanoa että en olisi varmaan koskaan tullut pohtineeksi niin paljon kavion toimintaa ja sen hoitoa kuin mitä kengätön kavio on vaatinut. Lähes vuoden kestäneen kengättömyyden aikana seppä vuoli kaviot 2-3 kertaa ja muutoin hoidin ne itse. Opettelin raspin ja vuolupuukon käytön ja kengätöntä kaviota todellakin täytyy hoitaa. Raspi kädessä huomasin olevani useamman kerran viikossa ja siitä tuli luonnollinen rutiini. Oman hevosen kaviot tulevat todella tutuiksi ja niihin alkaa kiinnittämään huomiota aivan eri tavalla. Pienetkin muutokset huomaa todella helposti.

Vessun kanssa kengättömyys oli haaste siltä osin että se kuopi etukaviot varpaalta aivan tyystin betonilattiaan. Aina kun kavio kasvoi ja näytti siltä että se alkaa olemaan normi mitoissaan niin neiti päätti tehdä omatoimisen pedikyyrin. Vuoden aikan kavioaines muuttui todella paljon. Nykyisellään kavio on aika kova ja raspinkin kanssa saa tehdä tosissaan töitä.

Vej ja mittauspuuhat bootsejan varten kengättömyyden alussa marraskuussa 2012

Marraskuu 2012

Vej syksyllä 2013

Takakavio syksyllä 2013. Kaunis ja toimiva kavio.

Kaviot syyskuussa 2013 tuoreen itsesuoritetun raspauksen jäljiltä. Oej:sta huomaa alkavan halkeaman varpaalta.

Oej:n halkeama varpaalla joka aiheutti kengityksen eteen. Kuvassa näkyy myös säde jossa jyllää sädemätä.

SÄDEMÄTÄ , pirullinen ja sitkeä vaiva!

Kesällä 2012 alkoi oikean etujalan säde näyttämään oudolta. Hevonen arkoi jalkaa ja syyksi paljastui kaviossa muhiva sädemätä. Syksyn ja märkien kelien alkaessa ei kestänyt kauankaan kun sädemätä oli kolmessa kaviossa. Sädemätä on ilmeisesti tietynlainen sienen aiheuttama infektio joka pesiytyy säteeseen tuhoten tervettä kudosta. Säde alkaa haisemaan ja kantapallojen uurros alkaa syventyä radikaalisti. Säde on todella kipeä ja hevonen saattaa pahimmillaan ontua jalkojaan sädemädän vuoksi.

Eli taas oli uusi vaiva jonka hoitomuotoihin oli tutustuttava. Keinoja tämän sairauden peittoamiseen on monia. Aineita on moneen lähtöön ja jotkut kengittäjät polttavatkin sädeuurroksen kiinni. Uusimpana ja erikoisempana pidin sitä että sädeuurros ensin poltetaan "kiinni" jonka jälkeen kavion pohjaan ruiskutetaan silikonia, jonka päälle tulee pohjallinen ja siihen kenkä päälle. Tässä ilmeisesti myös haetaan hapetonta olosuhdetta säteelle mutta omaan korvaan kuulostaa oudolta. Miten uurrosta pystyy tarkkailemaan jos se on peitetty ja mitä sitten jos hapeton olosuhde pettää.

Itse kokeilin kaiken maailman tökötit ilman apua kunnes kengittäjä neuvoi tervan ja tappuran käytön. Sädeuurros puhdistetaan ensin kunnolla. Kavio pestään esim. harjalla ja sädeuurros puhdistetaan hyvin. Itse puhdistan sädeuurroksen pesun jälkeen vielä pintelistä leikatulla palalla joka on kostutettu desinfektioaineeseen. Pintelisuikaleella sädeuurros puhdistetaan kuten käytettäisiin hammaslankaa. Uurros on oikeasti pahimmillaan todella syvä. Puhdistuksen jälkeen uurrokseen sivellään paksu kerros tervaa, jonka jälkeen uurros täytetään tervatulla tappuralla. Pala tappuraa painetaan syvälle uurrokseen esim. kaviokoukkua apuna käyttäen. Näin uurrokseen saadaan hapeton tila jossa pöpöt ei kasva.

Tappuratuppo tervoineen vaihdetaan päivän parin välein niin kauan kunnes uurros umpeutuu. Pitkäjänteistä puuhaa. Kaikki kolme sädettä paranivat näillä konstein. Kunnes nyt syksyllä märkien kelejen alkaessa oikeassa taka- ja etujalassa sädemätä alkoi taas jyllätä. Tervaa ja tappuraa kuluu jälleen ja nyt takasen osalta alkaa näyttää siltä että toipuminen on alkanut. Takajalan säde kasvatti uurroksen hassusti umpeen ja vasta kun avasin uurroksen vuolupuukolla auki se alkoi taas kuivahtamaan. Sädemätä viihtyy loistavasti repaleisen säteen "taskuissa" ja säde onkin pidettävä siistinä ja avonaisena jotta hoito tehoaa. Toivottavasti vaiva taas helpottaa. Kurjaa on kun hevonen on kipeä.

Tässä takajalan säde jossa sädemätä. Kuvassa ei tästä kuvakulmasta valitettavasti näy miten korkealle päkiälle uurros on noussut. Pahimmillaan kantojen väli halkeaa pitkältä matkalta ja se on hevoselle erittäin kivuliasta.

Kaiken kaikkiaan kengättömyys vaatii hevosen hoitajalta paljon viitseliäisyyttä ja asioihin perehtymistä. Nämä asiat ovat kuitenkin sellaisia jotka jokaisen hevosen omistajan olisi hyvä tiedostaa, oli hevonen sitten kengässä tai ei. Vaikka olen tässä lähiaikoina tohvelit kironnut alimpaan helvettiin kurakelien johdosta niin toisaalta jos vaan mahdollista on, pitäisin hevosen ehkä mieluummin takaa "nakuna" kuin kengässä. Kohta kuitenkin tarhassa pohjana on toivottavasti lumi ja kavio pääsisi taas kasvamaan normaaliin kuosiinsa. Vuosi on kengättömyyteen siirtyessä kuitenkin pieni aika ja tämän hevosen kohdalla sen kavioaines todennäköisesti tulee jossain kohdin olemaan niin vahva että se pystyisi kengättä elämään läpi vuoden.

Laidunelämää

Kun syksyn pimeät saapuvat on aina mukavaa muistella kesää ja kärpäsiä.
Suomen kesä on lyhyt mutta aina on niin upeata kun hevoset pääsevät laitumelle viettämään lajilleen tyypillistä elämää laumassa. On upea katsella miten laidunlauman dynamiikka toimii ja miten hevoset hoitavat sosiaalisia suhteitaan. Upeata olisi jos olosuhteet tällaiseen laumassa elämiseen olisivat mahdollista ympäri vuoden. Laitumella jos missään hevonen on onnellinen.

Vessu asusteli suomeen tultuaan ensin Ylöjärvellä. Eli maaliskuusta 2010 aina kevääseen 2011 asti tallilla, jossa jo edellinenkin hevosenikin Gabriela aikanaan asui. Täällä Vessun laidun kaverina oli ystäväni Kirsin ruuna Eki. Isot ruskeat laidunsivat keskenään yhden kokonaisen kesän.

Minä ja ISOT RUSKEAT .

Edessä Eksu, perässä Vopsu.

Muutimme Vessun kanssa keväällä 2011 Ylöjärveltä Kangasalle, jossa olimme kesäkuuhun 2011 saakka. Tallimatka Kangasalle muodostui kuitenkin hyvin pitkäksi ja aloimme etsiä paikkaa lähempää kotiani.

Laidunkaverit Kangasalla 2011

Kesäkuussa 2011 muutimme Pinsiöön jonne hevonen meni laitumelle kolmen ruunan kaveriksi. Piialle valmistui syksyn aikana kuuden hevosen pieni kotitalli, jossa asustelimme 2013 syyskuun loppuun saakka. Pinsiössä oli aivan ihanat kesälaitumet ja Vessu viettikin siellä kolme laidunkesää. Laumassa iso ruskea yleensä ottaa pomon paikan ja onkin kyllä oikeastaan hyvä ja reilu pomo. Porukasta se yleensä valikoi yhden erillisen tärkeän ystävän. Tärkeä ystävä useimmiten on jostain syystä porukan pienin.

2011 Vessu ja pojat Lassi, Olavi sekä Gipsy.

Kahden miehen haaremi.

2012 laidunporukkaa kesän alussa.

Kesän 2012 pieni laidunystävä ponitamma Wilma.

Vessu, Kadi ja Irma

Väsynyt hevoseläin

Pallomaha 2013

Vessu ja Gina

Pippi liittyi laumaan

Vessu, Ola, Pippi ja Dipa 2013

Vessu ja Pippi, joka oli kesän 2013 pieni ystävä.

Pinsiöstä muutimme lokakuun alussa takaisin "kotikonnuille" Ylöjärvelle Suvin talliin.
Kesällä 2014 on taas uusi lauma odottamassa kesäpötsien täyttämistä mehukkaalla laidun ruoholla :) Toivotaan että talvi on luminen ja kaunis ja menee nopeasti ohi jotta saamme taas nauttia kesän lämmöstä.