Vessu tuli taloon

Vessu on 2004 syntynyt tamma. Rodultaan ESH eli eestin urheiluhevonen. Iso kuin perkele ja vähintäänkin yhtä suurella persoonalla varustettu. Pois en antaisi vaikka joskus Vammalan Lihalla uhkailenkin. Vessu on ollut minulla vuoden 2010 maaliskuusta alkaen, joten yhteistä taivalta on takana useampi vuosi.

Vessun on kasvattanut eläinlääkäri Piia Vilu, jolla on Viron Viljandissa huikea hevostila jossa hän kasvattaa hevosia. Suuntaus on enemmänkin estehevosiin kallistunut, jonka vuoksi katsoivatkin pitkään kun tyttö suomesta asteli ovesta sisään ja kertoi etsivänsä suurta hevosta kouluratsastukseen. Viroon mennessäni Vessu ei alunperin ollut lainkaan hevosten listalla joita olin menossa katsomaan. Hevoset jotka Piian tallilta olin valikoinut etukäteen olivat nuoria. Kaksi ruunaa joista toinen oli ratsastamaton kolmevuotias ja toinen neljävuotias perusratsutuksen saanut. Nelivuotias oli varsojen kanssa jostain syystä toisaalla varsapihatossa, joten sitä en edes päässyt koeratsastamaan. Koeratsastettavien listalla oli myös viisi vuotias trakehnertamma sekä saman ikäinen ESH tamma. ESH tamma oli niin pieni että sen hylkäsin heti kättelyssä ja trakehneriakaan ei hevoseksi voinut sanoa. Sen päätin kuitenkin irtojuoksutuksen lisäksi koeratsastaa.

Paikan päällä kun isoa hevosta kyselin niin myyjä vähän epäröiden pyysi vielä tuomaan yhden hevosen katsottavaksi. Ensin sain katsoa hevosen irtojuoksutettuna maneesissa ennen satulointia. Olihan se ainakin iso. Lihakseton, etupainoinen, huono jouhinen ja ei juurikaan minkään näköinen. Lompsi laiskannäköistä ravia pitkin maneesia kunnes omistaja otti piiskan käteen ja pyysi eteenpäin. Yhtäkkiä hevonen kuin heräsi henkiin. Se nosti olemattoman häntänsä ja kaulansa kaarelle ja alkoi ravaamaan. Ja sieltä tuli hienoa ravia. Hevonen alkoi kiinnostamaan ja halusin koeratsastaa sen.

Ensin oli vuorossa trakehnertamma joka joo oli ihan kiva mutta liian pieni ja jotenkin sieluton. Kivasti se liikkui mutta ei vaan sytyttänyt millään lailla.

Ja sitten. Siinä se iso rohmu oli satuloituna ja tuntui edellisen kääpiön jäljiltä valtavalta. Hevonen tuntui heti paljon luontevammalta kokonsa puolesta edelliseen verrattuna.  Ratsastaessa se oli jännittynyt, nyppi päätään, puri kuolaimeen ja jarru varsinkin laukassa meinasi kadota vallan. Mutta eteenpäin se meni minimaalisen pienestä pyynnöstä. Isolle ympyrälle sen sai hiukan rauhoittumaan mutta tuumaakaan se ei antanut edestä periksi. Vaikka hevosen ratsastettavuus oli huono ja se oli niin jännittynyt niin sen selässä oli jotenkin mukava olla. Kyseltyäni sen historiaa selvisi että sitä oli jo jonkin aikaa yritetty myydä mutta ostajaehdokkaiden kiinnostus oli yleensä loppunut ei niin hyvin sujuneeseen koeratsastukseen. Hevonen oli perusratsastettu ja sillä oli jonkin verran hypätty. Se oli sillä hetkellä viisi vuotta vanha ja sillä oli jo kaksi varsaa.

Suttuinen kuva koeratsastuksesta.

Kahden päivän reissullamme näin monta hevosta mutta tämä tamma jäi kaikista hevosista päällimmäisenä mieleen. Jokin siinä vaan kiehtoi. Kyllähän minä heti tiesin että sen minä haluan jos vaan ostotarkastuksesta saisi puhtaat paperit ja saisin jollain budjettini ylimenevän osan rahoitettua. Onnesta isäni jonka hevostietämys on mallia missä pää, missä häntä, huomasi, että nyt löytyi hevonen jonka oikeasti halusin. Kiitos hänelle lainasta jolla puuttuva budjettivaje korjaantui :)

Hevonen jäi viroon ja me matkasimme suomeen. Muutaman päivän kuluttua otin uudelleen myyjään yhteyttä ja ilmoitin että olen kiinnostunut hevosesta ja haluan teettää sille ostotarkastuksen. Tarkastus sujui helposti sillä omistaja on eläinlääkäri ja hänellä on tallin yhteydessä klinikkatoimintaa. Joku sanoisi että on hölmöä tarkastuttaa ns. puolueellisella taholla mutta hyvin homma toimi. Diili tehtiin sillä perustein että minulla oli oikeus tarkastuttaa hevonen suomessa samalla laajuudella halutessani. Jos lausunnoissa taivutuksista, röntgenkuvista olisi ollut eroavaisuuksia, olisi myyjä ollut velvollinen ottamaan hevosen takaisin. No enhän minä sitä uudelleen tarkastuttanut edes. Kaupat siis syntyivät ja sitten oli vuorossa enää kuljetuksen järjestäminen. Jälleen kävi flaksi ja sain hevosen mukaan kolmen muun hevosen kimppakyytiin. Myyjän tuttava joka järjestää kuljetuksia otti hevosen kyytiin Viljandista sen kotitallilta ja kuljetti sen sieltä suoraan Ylöjärvelle silloiselle tallillemme.

Voi sitä odotuksen määrää kun maahantulopäivä lähestyi. 15.03.2010 saapui kahden viikon odotuksen jälkeen kallis lasti tallin pihaan. Hevoset matkustivat neljän hevosen kuorma-autossa ja matkalla oli jo kaksi hevosta purettu kyydistä. Jäljellä autossa oli toinen tamma omani lisäksi. Vessu oli otettu ensimmäisenä kyytiin, joten se oli aivan perimmäisenä. Jouduimme lastaamaan toisen tamman pois autosta jotta viimeinen saatiin kyydistä pois. Lastaussillan yläpäässä tamma sitten päätti että ramppi ei hänen mieltymyksiään täytä ja hyppäsi alas autosta. Sillä hetkellä mietin että se oli sitten lyhyt hevosen omistajuus se. Kengätön jätti hyppää jäiselle pihalle korkealta autosta niin varmasti on jalka vähintään poikki. Säikähdyksellä päästiin ja tamma selvisi pystyssä pysyen. Ja voi kiesus se oli iso. Paljon isompi kuin mitä muistin. Se katseli ympärilleen ja oli hämillään. Kuitenkin käyttäytyi rauhallisesti ja kulki moitteettomasti vaikka päässä ei ollut kuin riimu. Muuta hevosen mukana ei sitten tullutkaan.

Niin oli tyttö saanut hevosensa ja yhteiselämä alkoi. Aina ei niin ruusuista ole ollut mutta ehkä vastoinkäymiset ovat entisestään vahvistaneet tunnetta siitä että valinta oli oikea.

Juoksuttamaan lähdössä alkuaikoina.